Välillä hyvääkin

Vihdoin tuli kromosomien vastaukset ja kaikki on niin kuin kuuluukin, ihana välillä saada hyvän suuntaisia uutisia. Muuten sitten ahdistaakin, maanantaina olisi taas aika Helsingissä. Jo valmiiks odottaa että taas tulee jokin pommi. Saanpahan ainakin kuulla synnytyssairaalan, vahvasti veikkaan Helsinkiä kun sydämeen kertynyt nestettä. Ahdistaa myös se ettei mulla ole mitään kysyttävää tai olisi kai vaikka mitä, mutta tiedän ettei lääkäri kuitenkaan osaa vastata mitään varmaksi vain aika näyttää mihin tässä päädytään.

Toivo liikkuu vauhdilla koko päivän, paljon enemmän kuin aijemmin. Tuntuu että koittaa muistuttaa olemastaolostaan. Tekisi mieli laittaa paikkoja valmiiksi, katsoa vaatteille paikka ja laittaa ne muutama paita sinne mitä on jostain tullut. En kuitenkaan taida uskaltaa, kuka ne sitten siivoa pois jos Toivo ei kotiin tulekaan? Olen lopettanut kaikkien käytännön järjestelyiden miettimisen, koitan kai unohtaa tän kaiken, eiköhän asiat jotenkin lutviinnu niin niillä on tapana.

Vain aika näyttää

Lapsivesi punktion tuloksia odotellaan, vastauksissa voi mennä kolmekin viikkoa, nyt yksi viikko takana. Tällä välillä ajatukset menee kuperkeikkaa ja ahdistaa. Aina lääkäri reissun jälkeen ahdistaa ja menee muutama päivä, että saa kasattua itsensä. Jotenkin alkaa uskomaan siihen huonoimpaan vaihtoehtoon.

Tällä kertaa lääkäri sanoi suoraan saattohoidon olevan järkevin vaihtoehto jos kromosomeissa poikkeavuutta. Nyt olenkin sitten miettinyt saattohoitoa; kerittäisiinkö Toivon kanssa kotiin, viettämää edes hetki arkea? Mitä sen jälkeen? Jotenkin nyt taas tuntuu siltä, että olisiko saattohoito sittenkin paras vaihtoehto? Kenen takia halutaan Toivon elämää jatkaa, meidän vai hänen? Kaikki mitä Toivo joutuu leikkauksien myötä kokemaan on meidän syytä. Haluanko ottaa vastuun lapseni kivuista?

Vain aika näyttää mihin päädytään. Kromosomit varmaan näyttävä tien eteenpäin, ainakin toivon saavani testeistä jonkinlaisen selvyyden.

10 viikkoa vielä

30. raskausviikko vierähti käyntiin, maha alkaa painamaan ja välillä on valtava olo. Väsyttää. Joka yö vetää suonta joka valvottaa ja nivusiakin särkee, muuten vointi mitä mainioin. Pitäisi ruveta maalaamaan pinnasänkyä parempaan kuosiin, sitten kaikki tehty mitä aijon tehdä ennen Toivon syntymää.

Huomenna on äitienpäivä, annoimme äitienpäivä lahjan toiselle perheelle ja rakas koiramme vaihtoi tänään kotia. Olin tyyni ja rauhallinen vaihdon ajan, mutta kun koira lähti pihasta tuli itku, sitä onkin kestänyt sitten koko päivän. Outoa kun kukaan ei vahdi tekemisiä ja kulje perässä. Ehkäpä Toivon sydän saadaan sellaiseen kuntoon ettei pitkiä sairaala jaksoja ole ja saamme uuden karvaturrin kaveriksemme.

Hommasin aika raskauden alussa doplerin ja kuuntelinkin sillä sydänääniä säännöllisesti. Toivon saatua diagnoosinsa en ole pystynyt kotona ääniä kuuntelemaan, kotona siinä on enemmän tunnetta kun taas neuvolassa "tarkkaillaan". Nyt olen illan miettinyt josko kuuntelisin, saas nähdä kuinka käy.

Maanataina lääkäriin lapsivesipunktioon, jännittää ihan kamalasti kuinka paljon sattuu vai sattuuko laisinkaan. Toivottavasti saadaan edes nyt hyviä uutisia.