perjantai 5. joulukuuta 2014

syy

Mä oon pohtinut tätä masenukseni syytä. Helppo olisi syyttää Toivon sairautta, mutta ei se oo tuntunut siltä oikelta syyltä. Oon sen kanssa aika sinut jo, jos niin voi sanoa. Tuohan se tähän varmaan osansa. Viime yönä sitten hokasin.
Mä oon kyllästynyt. Oon aina ollut sellaisen että tarvin muutosta. Noin kerran vuoteen on tehty joku isompi muutos elämään. Ensin muutettiin miehen kanssa yhteen. Sitten päätettiin tehdä lapsi ja se lapsi syntyi. Muutettiin ja sitten ostettiin vielä oma asunto. Päätettiin tehdä toinen lapsi, mentiin naimisiin. Hommattiin koira, aloin me&i myyjäksi. Ostettiin talo ja taas päätettiin tehdä lapsi. Toivon syntymän jälkeen ei ole ollut mitään uutta suurta päätöstä/muutosta elämässä. Kissanpennut on olleet ehkä ne isoimmat asiat joka on muuttanut normi arkea. 
Aika hassua ja samalla surullista että mä oon elänyt kissanpentujen avulla (en osaa nyt muotoilla asiaa muuten, toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan). me&i oli mulle iso henkäreikä ja nyt kun lopetin sen ei ole mitään omaa henkireikää vaan kaikki on sitä yhtä ja samaa arkea. 
Mietin syksyllä doula koulutusta, mutta se ajoittui hankalasti. Olisi voinut mennä Toivon leikkauksen takia päällekkäin, enkä viitisinyt sitten maksaa sitä jos en pystyisi osallistumaan. Tuntuu että viimeisen kolme vuotta kaikki asita/haaveet on jääneet Toivon takia. Jossittelua jossittelun perään ja sitten kun lauseita ja ajatuksia. Sitä hyvää hetkeä ei vain tunnu tulevan ikinä. 
Enkä edes oikein tiedä mikä se muutos olisi mistä saisi voimaa ja energiaa.