kääk!

Jotenkin olen täysin unohtanut tulevan leikkauksen. Tai en unohtanut, mutta ajatellut että siihen on vielä pitkä aika. Nyt ukko töräytti että marraskuussa mennään. Jaa, täh! Marraskuussa, ei kai niin pian. Piti kaivaa kirurgin kirje ja siitä lukea ja laskea ja kyllä, 6kk olisi kulunut marraskuun lopulla siitä kun kirurgi on kirjeen lähettänyt. Toki voi tulla peruutuksia ja leikkaus voi venyä tehon ruuhkaisuuden takia tai Toivo on kipeänä juuri silloin. Ehkäpä siksi olin ajatellut, että leikkaus olisi vuoden vaihteen kieppeillä tai tammikuussa aikaisintaan.

Marraskuu, siihen ei ole kuin muutama kuukausi. Voi tätä tuskaa, sitä pelkoa mikä jäytää sisälläni. Jotenkin fiilis on huono leikkauksen suhteen ja menettämisen pelko nostaa päätään liian tiuhaan. Siitä on liian vähän aikaa kun viimeksi poika makasi teholla letku viidakossa. Silloin leikkaus oli helpoimmasta päästä, nyt on tulossa paljon isompi verenkiertoa merkittävästi muuttava leikkaus. Mitä jos se ei toimikkaan? Mitä jos Toivo ei jaksa taistella? Nyt Toivo on taas paljon isompi, mitkä jäljet leikkaus jättää poikaan henkisesti? Ymmärrys ja muistot ovat parempia kuin viimeksi. Miten minun pitäisi äitinä toimia, että kokemus ei olisi pojalle liikaa?

Päiväkodissa

No nyt se tapahtui. Poika on jo niin iso, että oli aika mennä päiväkotiin. Kesäkuussa kävimme jo tutustumassa ja päiväkodilta on ollut tukihenkilö tukiviittoma kurssilla mukana. Nämä kaksi asiaa olivat varmasti ratkaisevassa osassa siihen että päiväkodin aloitus oli helppo nakki Toivolle. Maanantaina lapset olivat hoidossa vain neljä tuntia, jotta aloitus olisi vähän helpompi. Eskarilainen isosisko sai olla päiväkodin puolella ensimmäiset kolme päivää, joka myös osaltaan helpotti Toivoa ja varmasti myös siskoa. Piti niin kovasti veljestä huolta hoidossa. Toivo on päiväkodissa 15pv kuukaudessa ja tällä hetkellä päivät ovat 8-14 eli eivät hirmuisen pitkiä kuitenkaan.

Toivo on ollut innoissaan ja on joka päivä jäänyt iloisin mielin hoitoon. Hyvä kun heiluttaa on ehtinyt. Päiväunetkin on hoidossa maistuneet, ruokailu on ollut tuttua maistelua. Äidille päiväkodin aloitus on ollut myös yllättävän helppoa. Päiväkodin henkilökunta on tehnyt sen helpoksi, he ovat saaneet minulta täyden luottamuksen ja olen varma että osaava henkilökunta pärjää pojan kanssa hienosti. Eniten minua jännitti se että isä vie ja hakee lapset. Muistaako sanoa kaiken? Entä kaikki tavarat, onko kaikki mukana? Ja koska isä hakee en saa kauhean tarkkaa kertomusta päivän kulusta. Sillain miesten tyyliin "hyvin meni." :)  Hyvin on isä vissiin selvinnyt, ei ole tavarat ainakaan jääneet kotiin.

Tiistaina päiväkodilla oli palaveri Toivoon liittyvistä asioista. Paikalla oli vanhempien lisäksi puheterapeutti, kuntoutusohjaaja ja päiväkodilta kolme työntekijää, päiväkodinjohtaja ja erityislastentarhan opettaja. Palaverissa oli hyvä henki ja käytiin läpi tukiviittomien käyttöä, Toivon syömistä ja sen tavoitteita ja tietysti sydänvikaa. Sitä mitä henkilökunnan on hoidossa huomioitava ja koska heidän pitää huolestua. Vähän äitiä jäi mietityttämään kuinka paljon henkilökunta jäi miettimään tuota sydänasiaa. Sieltä ne nousi karut faktat esille.

Tiistaina on vanhempainilta ja henkilökunta pyysi minua kertomaan siellä Toivon sydänviasta ja pegnapista. Nappi ja letkuttaminen on kuitenkin niin erilaista ja herättää muissa lapsissa ihmetystä ja kysymyksiä. Vähän jännittää tuo tiistai.

3-vuotias

Nyt olet kolmen vanha. Osaat vihdoi hyppiä ja juosta. Nautit auringosta ja jaksat ulkoilla aamusta iltaan. Rakastat vesileikkejä; kastelet vesiletkulla koko perheen ilkkikurinen virne kasvoillasi. Kylvet ammeessa nurmikolla, uit käsipohjaa järvessä.

Pidät paljon autoista, mönkijöistä, moottoripyöristä, veneistä oikeastaan kaikesta missä on mootori. Aina pitäisi päästä kyytiin ja vieraiden autot tutkit tarkkaan.  Vielä et osaa puhua, mutta ihmiset viitot heidän auton värin mukaan. Oletkin oppinut hienosti viittomaan ja nyt sinua on helpompi ymmärtää.

Olet meidän perheen pieni velmu, huumorintajusi on verraton. Rakastat siskojasi ylikaiken ja haluat aina olla siellä missä hekin. Iltaisin käperryt äidin syliin ja haluat kuulla taas puppekirjan tarinan ja tietysti avata luukut ihan itse.

Kolme vuotta on lyhyt aika, mutta sinulle se on saavutus. Olemme kulkeneet pitkän matkan ja vielä on matkaa edessä. Kuljen sen kanssasi, pidän kädestä ja lohdutan, itken puolestasi, nauran kanssasi, iloitsen vuoksesi ja ennen kaikkea rakastan. Kiitos näistä kolmesta vuodesta, toivotaan että joskus saamme laittaa nollan perään.

Onnea elämäni sankari!