Eilen jo melkein päästiin kotiin. Lääkäri halusi kokeilla kuinka hyvinä saturaatiot pysyy ilman happee, eikä vähäisestä tavoiterajan alittamisesta laitettu happea päälle. Alku päivä sujuikin ihan hyvin, olihan ne vähän matalat ennemmin alle 75 kuin sen yli. Alku illasta alkoi sitten painumaan alle 60 ja happi oli laittetava päälle kun eivät sieltä sitten enää nousseet. Jos ite säätelisin happea niin olisin varmaan laittanut jo aijemmin, sen verran kuitenkin jatkuvasti uupui tavoitteesta. Onneks lääkäri sanoi että jääkää nyt vielä tänne kun jo melkein eka antoi luvan lähteä. Parempi näin, vaikka kotiin haluankin. Tänään sitten ollut taas räkäisempi ja yöllä oli pari kertaa pitänyt imeäkin. Tauti siis nostaa taas päätään vaikka korvat näytti eilen ihan hyviltä.
Jumppa matolla ollaan viettetty aikaa, siinä pysyy äitikin virkeempänä kuin keinutuolissa keinuen. Toivo on edelleen todella hyvän tuulinen ja lääkärit jaksaa sitä aina ihmetellä. "Onko se aina tällänen?" "Juu, on se." Silmätippojen laitto vaan kiukuttaa ja jos korviin katotaan ja tietty verikokeet ja kaikki mitä ei kotona normaalisti tehdä. Eli kyllä siellä itketäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti