Tänään olemme onnellisia Toivon kaksi vuotis syntymäpäivästä. Jo kaksi vuotta olemme saaneet nauttia tuosta hurmaavasta pojasta. Leivottiin kakku omalle perheelle, tädille ja serkulle. Juhlimme myöhemmin suuremmalla porukalla.
Syntymäpäivä on täynnä kiitollisuutta, onnea ja rakkautta. Samalla sitä varjostaa suru ja pelko. Tänä päivänä sisällä herää kysymys miksi? Muistelee syntymää ja sen jälkeisiä päiviä.
Näillä mennään päivät läpeensä. Toivosta on tullut oikea automies. Pärisyttää menemään jatkuvasti. Polkupyörän kyydissäkin pärisyttää. Muutenkin leikkii suurimmaksi osaksi autoleikkejä.
Kun Toivolle sanoo jotakin, vaikka "äiti tappoi kärpäsen" niin vastaa täh. Katsoo pitkään syvälle silmiin. Välillä menee jankutuksen puolelle ja selitän uudestaan ja uudestaan ja aina saan vastaukseksi täh. Kuitenkin ymmärtää usein mitä sanotaan. En tiedä onko tuo tapa vai eikö ymmärrä oikeasti mitä sanon.
Ensimmäiset kahden sanan lauseet ovat tulleet. "Mea pois" ja "Mea ei". Näistä voittekin päätellä, täällä ei enää olla kauhean sopuisasti vaan Toivokin on ruvennut kinaamaan, pitämään puolensa ja kiusaamaan.
Eilen mentiin unille ilman tuttia! Yllättävän kivuttomasti sujui. Päiväunille meno oli vaikeampi. Toivo kiukutteli ja heitteli rikkinäistä tuttia. Yö heräämisiltä nukahti takaisin kivuttomasti. Aamulla heräsi kuudelta, tutin kanssa olisi varmaan jatkanut vielä uniaan.
Koko perhe lomailtu viime viikko. Se olikin miehen ainoa loma ja samalla vähän niin kuin minunkin.
Käytiin poimimassa mansikoita läheisellä tilalla. Siellä on upeat leikkipaikat lapsille ja eläimiä siliteltävänä. Matkan varrella on uimaranta jossa voi laskea liukumäestä suoraan järveen. Luksusta "omaan" rantaan verrattuna.
Tehtiin retki lähikuntiin. Käytiin automuseossa, näkötornissa ja strutsitilalla. Poikettiin myös katsomassa Vilja Vaeltajaa.
Muutama päivä vierähti pihahommissa kun ajatus syntyi siinä istuskellessa.
Viikonloppuna lähdettiin ystävien kanssa puuhamaahan. Toivolle ei vielä hirveästi ollut tekemistä, mutta kyllä silti aika meni siivillä.
On niin hirveän tärkeää. Ilman sitä olisin tullut hulluksi, vaipunut epätoivoon, ties mitä. Niin rakkaiksi ja tärkeiksi ovat tulleet nämä uudet ystävät. Olen oppinut käsittömän paljon heiltä. He ovat myös aina saatavilla kun heitä tarvitsee. Olen sanoin kuvaamattoman onnellinen heistä. Näihin ihmisiin tuskin olisi muuten koskaan tutustunut.
Vertaistuella on myös varjopuolensa. Vaikka oman perheen asiat ovat hyvin ja voit olla murehtimatta. On aina joku kenen puolesta joutuu pelkämään ja murehtimaan. Ei ole mennyt montaakaan päivää ettei toisten huolet pyörisi päässä. Raskasta.
Liekö syynä vertaistuki ja sen varjopuolet vai oman ajatusmaailman muuttuminen, mutta enää en osaa heittäytyä. Nauran vähän, hauskan pitäminen ja juhliminen ei kiinnosta. Kuinka voi juhlia kun joku taistelee elämästä?
Siltikin, vertaistuessa on voimaa! Hakeutukaa sen pariin.
