maanantai 30. huhtikuuta 2012

Sata prosenttisesti äiti?

Amerikkalaisessa hömppä ohjelmassa kysyttiin naiselta mitä muuta olet kuin äiti? Tuo kysymys jäi päähäni pyörimään. Itse olen ainakin vaimo, välillä huono ja toisinaan hyvä. Koen olevani ystävä, useallekkin, mutta en liian monelle. Jos olisin töissä olisin pomo sekä alainen. Töissä ollessani koetin jättää työt töihin, mutta usein ne silti lipuivat kotiin. Jos ei muuten niin ainakin puheissa. Töihin ei kyllä ole yhtään ikävä. Olen myös nainen, vaikka itseeni taidan käyttää aivan liian vähän aikaa. Eniten kuitenkin koen tällä hetkellä olevani äiti. Päiväni pyörivät suurimmalta osalta lasten ympärillä, heitä viihdyttäen, heitä hoitaen ja heistä huolehtien. Mietin onko se sitten säälittävää että isoin osa elämääni on tällä hetkellä äityttä? Ehkä kymmenen vuoden päästä elämääni mahtuu muutakin kuin lapset. Kuitenkin tällä hetkellä nautin niistä päivien pienistä iloista mitä lapset minulle antavat. Rakastan että saan olla äiti.


keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Sinne, tänne ja tonne

Aamusta tuli fysioterapeutti Toivon kanssa jumppaileen. Siitä sitten labraan taas kerran Inr kokeisiin ja JES vihdoin ne oli hoitotasolla. Nyt puoltoista viikkoo ollut alle kehden ja klexanee pistetty useampana päivänä. Viikonloppu saatiin onneksi olla rauhassa kotona, ilman labrassa ravaamisia. Nuo niin syö mua, hoitaja mun ilokseni järjesti kotisairaalan pistämään klexanet iltaisin kotiin, niin ei ole enää ilalla tarvinnut ajella sairaalle. Pelkään vaan että Toivo saa jotain traumoja noista käynneistä, kun tulevat niin myöhään että on jo nukkumassa. Sieltä sitten revitään sängystä hereille ja pistetään. Ei mitään mukavaa, ei saa olla enää edes omassa sängyssä rauhassa ja turvassa. Toivotaan että Inr-arvo pysyis nyt hyvänä eikä tarvis enää ylimääräisiä pistellä.

Tänään käytiin myös neuvolassa hakemassa 5kuisen rokotukset. Vähän kesti mutta onpahan nyt laitettu. Mealla samalla nelivuotis neuvola ja saihan se neitikin oman rokotteen. Käsi olikin koko illan ihan kipee, eikä mitään voinut tehdä koko iltana kuin itkeä, huoh. Huomisen "vapaapäivän" kunniaksi saakin vetää puhelin soitot Toivon ravistemus suunnitelijalle ja Mean puheterapeutille. Mistäköhän niille käynneille revitään aikaa tai äidin jaksaminen ja lisäksi ne tehtävät? Onneksi k-kirjain ruvennut tulemaan itsellään ilman super reenejä joten toivoa puheen oppimisesta taitaa olla.


Ostin Toivolle käytetyn bumbon. Voi kun tykkää, kun saa tehtyä asioita istualleen. Syöttötuolissa ja sitterissä retkahtaa aina sivulle. Nyt onkin löytynyt ihan uusia aarteita.

Onneksi aurinko on ruvennut paistamaan ja lumet sulanut pihasta, tunsin oikein piristyväni kun kesästä alkaa näkymään merkkejä. Viikonloppuna olisi tarkoitus kaivaa grilli esiin ja grillailla ekat makkarat. Saas nähdä kuinka Toivo ulkona viihtyy. Häpeäkseni pitää myöntää että viime ulkoilusta on ties kuinka kauan aikaa. Toivottavasti alkaisi pian itse istumaan niin olisi ulkonakin hauskempaa kun pääsisi maahan ihmettelemään.



lauantai 21. huhtikuuta 2012

Toivo 9kk

painan 8035g pituutta minulla on 68,7cm iso poika jo siis todellakin. Osaan jo kieriä paikasta toiseen, opettelen istumaan ja ja nojaamaan käsiini. Viihdyn paljon vatsallani, silloin näkee paljon paremmin. Yritän kovasti kääntyä akselini ympäri, mutta toinen käsi haraa vastaan. Osaan ilmaista tahtoni niin riemun kuin pahan mielen. Jos päätän jotain niin kerron sen kyllä. Olen alkanut kiljumaan ja jokeltamaan. Välillä muu perhe kuvittelee sieltä tulevan sanoja, ihan vahingossa tosin. Osaan matkia pään nyökytystä ja käden lyömistä lattiaan. Rakastan lelujen heittelyä ja äidin hiuksista repimistä. En taputa vielä, mutta paukutan leluja yhteen. Nukun parit päiväunet ja pitkät yöunet, enkä oikeastaan herää ollenkaan yöllä. Syön kaksi kertaa päivässä soseita ja kuusi kertaa päivässä saan vatsan täyteen maitoa. Äiti odottaa kesää ja ruohikolla kellimistä, ehkä pääsemme jopa uimaan. Olen innostunut vasta hiljattain kylpemisestä, istuskelen kylpytuessani ja polskuttelen vettä. Nautin elämästä ja perheestäni. Jotain ihmisiä vierastan, mutta en läheskään kaikkia useinmiten minulta saa hymyn palkinnoksi kun minulle juttelee.


torstai 12. huhtikuuta 2012

Kontrolli

Tänään herätty kuudelta aamun kontrolliin, huoh. Ihmeen hyvin kyllä heräsin. Toivo oli todella reipas ja ainoa itku tuli suonesta otettavasta verikokeesta vaikka ohjelmassa oli keuhkokuvaa ja ultraa. Saturaatiot laskeneet selvästi leikkauksen jäljiltä, ovat kuitenkin hyväksyttävissä rajoissa 75-79%. Verenpaineet ja keuhkokuvat oli hyvät. Ultrassa se yllätys sitten paljastui, oikeassa keuhkohaarassa kaventumaa. Nyt sitten katsellaan mihin lähtee kehittyyn ja kuinka nopsaa. Jospa vaikka hissukseen ja kesän saisi olla rauhassa. Inr taso oli kohdillaan ja seuraavat verikokeet on vasta maanantaina.  Lääkäri kyseli ollaanko haettu sopeutumisvalmennukseen, ollaanhan me ja nyt odotellaan päätöstä.

Oli myös puhetta syömisistä, lääkäri veikkasi että Toivo saattaa alkaa syömään itse kiinteitä, mutta nesteet menisivät letkuun. Syöminen takkuaa edelleen. Kaksi kertaa päivässä harjoitellaan kiinteitä. Lautaselle otan 1/4 osan pienestä pilttipurkista ja siitä menee ehkä puolet. Hedelmäsoseet menevät paremmin kuin liha/kasvissoseet. Nesteistä tulee totaalinen hermostuminen. Yksi päivä yritin laittaa ruiskulla vettä suuhun ja siitäkös se riemu repes. Välillä annan tuttipullon käteen, mutta kun tutti menee suuhun alkaa koko poika tärisemään. Lääkäri kuitenkin tsemppasi harjoittelemaan päivittäin. Onneksi, olin taas vähällä luovuttaa koko homman. Pari viikkoa yritettiin josko tulisi Toivolle nälkä ja pienennettiin maitomääriä. Kokeilu ei kuitenkaan tuottanut suurta tulosta. Toivon ilme on aika sama ruokaillessa kuin alla olevassa kuvassa.



Liikkumisen riemu on aiheuttanut uuden päänvaivan. Nyt ei meinaa maitoletkusto piisata vaan letkujen päät irtoavat toisistaan kun Toivo kierii tarpeeksi pitkälle. Toinen vaihtoehto on että pullo lähtee pois "koukustaan" ja raahautuu Toivon perässä ja kun on kalleellan mene letkustoon ilmaa. Välillä pidän poikaa sitterissä, mutta jos on siinä koko ruokailun ajan haukkaa se ison palan siitä ajasta minkä voisi käyttää fyysisten taitojen opetteluun.



sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

"Miten teillä nukutaan?"

"Ihan hyvin", vastaan. Nyt kun asiaa oikeen oon miettinyt niin ei kyllä nukuta. Olen jotenkin vaipunut siihen uskoon että Toivo on edelleen noin nelikuinen pikku vauva, mutta ehei, sehän on jo melkein yhdenksänkuinen. Toivo herää edelleen pari, kolme kertaa yössä itkemään ja etsimään tuttia. Mä oon ollut ihan tyytyväinen sen nukkumiseen. Onneksi sentään yleensä nukahtaa kunhan tutti löytyy.



En tiedä miten pitäisi suhtautua Toivon kehitykseen. Koska on niin jäljessä pidän pienempänä kuin onkaan ja tarjoan varmaankin ihan vääränlaisia virikkeitä. Tiedä sitten millä tasolla kehitys on henkisesti, tajuaako niitä asioita joita sen ikäisen jo kuuluisi vai onko sekin jäänyt jälkeen. Vaikea edes testata, kun vaikka haluisi tehdä isompien juttuja niin ei vaan osaa fyysisesti. Toivo on nyt fyysisesti ehkä noin puolivuotiaan tasolla. Mitä sen ikäiset tekivätkään? Niin se vauva aika häviää mielestä ja joutuuu valokuvista ja vauvakirjasta katsomaan koska nuo vanhemmat tekivätkään ja mitä. Niistäkin vaikea verrata, Monan kehitys oli myös hiukkasen jäljessä lonkkaluksaation takia ja Mea on ihan omalukunsa ja käveli jo kymmenkuisen. Puhe sitten jäi kun tuota fyysistä vauhtia neidillä riitti. Toivonkaan en usko alkavan puhumaan ajoissa saati normi rajoissa. Suun motoriikka niin heikkoa, ei osaa käyttää sitä yhtään. Ei vieläkään paljoa ääntele kun vertaan tyttöihin, on selvästi hiljaisempi. Toivottavasti päästään pian puheterapetin luokse.

Fysioterapeutti on ollut meidän kanssa innoissaan Toivossa tapahtuneesta muutoksesta. Toivo on selvästi kiinnostuneempi asioista ja menee sinne minne tahtoo. Kaikki "uusi" kiehtoo ja on innoissaan kun pääsee uuden asian luo. Huomaa että voi paremmin kuin ennen. Mitään suurta fyysisessä kehityksessä ei ole tapahtunut, ei esim. vielä istu ilman tukea, heiluu ihan miten sattuu. Toivon että kehitystä alkaisi nyt tapahtumaan vauhdilla kun Toivolla on enemmän voimia. Kaikki kuitenkin omalla ajallaan. En osaa kuvitellakaan sitä päivää että seisoo omin jaloin ilman tukea, ehkä kuitenkin vielä joskus.


keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Asenne ratkaisee

Maanantaina olin niin kiukkuinen ja väsynyt istuttuani yli kolme tuntia taysissa verikokeiden takia. Lisäksi INR on ollut matala viikonlopusta asti, joten Toivolle on piikitetty klexanea kaksi kertaa päivässä. Siispä ajoimme maanantaina illalla sairaalle takaisin, hirveässä lumimyräkässä tietenkin. Kotimatkalla sitten hokasin, että asenteeni on pyllystä tuota ravaamista kohtaan eli jos se ei muutu niin ei tule päivistä sen parempia. Voitaishan me olla vielä sairaalassa säätämässä marevan annoksia kohdalleen, nyt saadaan olla kotona. Tiistai aamuna olikin paljon parempi mieli ja lähdimme hymyssä suin aamupäivällä ajelemaan taysiin ja illalla takaisin. Tänään ei klexane piikkiä enää onneksi tarvittu.

Sen verran otti kuitenkin päähän tuo ravaaminen, että selvittelin kuinka asia voisi hoitua helpommin. Huomenna verikoe reissulla opetellaan sitten pikamittarin käyttöä ja saadaan se kotiin. Lääkärit oli ensin toista mieltä asiasta, mutta kyllä asiat aina järjestyy kunhan niihin ottaa sen kannan.