Tänään käytiin myös neuvolassa hakemassa 5kuisen rokotukset. Vähän kesti mutta onpahan nyt laitettu. Mealla samalla nelivuotis neuvola ja saihan se neitikin oman rokotteen. Käsi olikin koko illan ihan kipee, eikä mitään voinut tehdä koko iltana kuin itkeä, huoh. Huomisen "vapaapäivän" kunniaksi saakin vetää puhelin soitot Toivon ravistemus suunnitelijalle ja Mean puheterapeutille. Mistäköhän niille käynneille revitään aikaa tai äidin jaksaminen ja lisäksi ne tehtävät? Onneksi k-kirjain ruvennut tulemaan itsellään ilman super reenejä joten toivoa puheen oppimisesta taitaa olla.
Ostin Toivolle käytetyn bumbon. Voi kun tykkää, kun saa tehtyä asioita istualleen. Syöttötuolissa ja sitterissä retkahtaa aina sivulle. Nyt onkin löytynyt ihan uusia aarteita.
Onneksi aurinko on ruvennut paistamaan ja lumet sulanut pihasta, tunsin oikein piristyväni kun kesästä alkaa näkymään merkkejä. Viikonloppuna olisi tarkoitus kaivaa grilli esiin ja grillailla ekat makkarat. Saas nähdä kuinka Toivo ulkona viihtyy. Häpeäkseni pitää myöntää että viime ulkoilusta on ties kuinka kauan aikaa. Toivottavasti alkaisi pian itse istumaan niin olisi ulkonakin hauskempaa kun pääsisi maahan ihmettelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti