perjantai 28. marraskuuta 2014

Omia tuntemuksia 2

Välillä olo oli jo parempi ja syytin mielialaani naistenvaivoista. Ei sitä kestänyt kuin muutama päivä. Ehkä siinä oli niin paljon sosiaalisia tilanteita että oli tsempattava itsensä ja vain painettava eteenpäin.  Viikonloppuna se sitten jysähti kunnolla, väsymys ja ahdistus tuli jo fyysisiksi oireiksi. Huippasi, mahaan sattui ja oksetti. Itsekkin vihdoin tajusin että olisi syytä mennä lääkäriin.

Pelotti. Jos vain kuvittelen ja lääkäri sanoo että ei muuta kuin eteenpäin, ei sinua mikään vaivaa. No, ei sanonut ei. Keskusteltiin ja itkin. Tein masennustestin, diagnoosina keskivaikea masennus. Lähdin lääkäristä kädessäni resepti, sairaslomatodistus ja aika psykologille. Olin pettynyt itseeni. En ollutkaan niin vahva kuin kuvittelin. En halunnut hyväksyä masennusta. Itkin puhelimessa työntekijälleni kun ilmoitin sairaslomalta ja sen syystä. Oikea esimies. Onneksi on ymmärtäväiset alaiset.

Jotenkin jo pikkuisen helpottaa. Lupa ettei tarvitse jaksaa ja että nyt on aika levätä. En tunne suurta syyllisyyttä tekemättömistä jutuista. Huilaan vaan. Jonkin verran olen saanut tehtyä kotihommia ja olokin on pikkuisen virkeämpi. Silmät eivät painu koko ajan kiinni. Mies on auttanut kotihommissa. Viikonlopulle on paljon ohjelmaa. Lapsen jumppaa, kaupassa käyntiä, kaverisynttärit, mummun synttärit ja pukkiparaatia. Ajatuskin väsyttää, ihan liikaa ohjelmaa. En tiedä mistä luistaisin niin että mahdollisimman vähän aiheuttaisin pahaa mieltä. Olen liian tunnollinen ja ajattelen taas liikaa muita enkä itseäni.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että sait apua! Tärkeintä on nyt helliä itseään, levätä ja olla vaan. Kun pääset psykologille niin kuulet varmaan saman kuin minäkin,tämä on hyvin tavallista ja olisi enemmän ihme, jos et olisi palanut loppuun, kun kyse on lapsen vakavasta sairaudesta ja lapsen menettäminen on ollut lähellä. Itse jo pahimman läpikäyneenä voin lohduttaa, että se helpottaa kyllä ja siitä voi selvitä <3 <3 t. peg-mamma

Satua kirjoitti...

Meillä TCPC on tulossa pian. Alkuvuodesta. Tarkkaa aikaa ei olla saatu. Pelottaa niin, että välillä menee koko kroppa ihan hyytelöksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ei sinun tarvii syytellä itseäsi mistään.Olen lukenut plokiasi,ja on hienoa,että pystyt avautumaan,edes tämän välityksellä,Huomaat varmaan,että sekin avautuminenkin ,helpottaa.Hienoa,että sinulla on hyvä mies,kun auttaa sinua,kotiaskareissasi.Toivotan sinulle jaksamista ja perheellesi.Vaikka,nyt olisi pitkä ylämäki elämässäsi,muista että kyllä se alamäkikin,sieltä löytyy.

jv kirjoitti...

Täällä myös yksi liian tunnollinen jonka on pitänyt opetella ajattelemaan välillä vaan itseään ja jättää menemättä johonkin vaikka miettii että olisi lapsille kivaa ohjelmaa. Itse en enää puhu lapsille etukäteen mistään vaan mennään sitten ex-tempore jos tuntuu siltä että itse jaksaa lähteä. Kotonakin on nykyään kaikilla kivempaa kun äiti ei ressaa että on pakko ehtiä sinne ja tänne ja tonne. Nyt vaan lepoa ja kannattaa opetella sanomaan välillä ei vaikka se vaikealta tuntuukin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa tutulta nuo tunteet. Anna itsellesi lupa levähtää, tuntematta siitä syyllisyyttä. Karsi hetkeksi elämästäsi kaikki turha ja vähemmän tärkeä, mikä kuormittaa. Muista, että masennus ei ole sinun syysi, se on sairaus, kuten vaikka syöpä. Hoitokeinot vaan ovat vähän erilaiset. Ennen kaikkea, ole armollinen itsellesi!
Marsa