keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Loma

Me ollaan muka lomalla. Kuvittelen viettäväni lomaa vaikka kaikki päivät ovat muutenkin vapaita. Alku viikosta olin lasten kanssa mökkeilemässä saaressa. Toivo tykkäsi kovasti, varsinkin vedestä. Onneksi oli pieni puhallettava allas. Toivo vietti siinä monta tuntia. Veneily aluksi jännitti, mutta lopulta alkoi siitäkin nauttimaan. Mea istui veneessä papan vieressä ja oli yhtä isoa hymyä.

Kyllä me muutkin nautittiin ja oma hermo lepäsi kun ei ollut koti kuviot mielessä. Tiskaa, tee ruokaa, pyykit, sitä sun tätä kaikken sai jättää kotiin. Linnunlaulu, aurinko, tuulenvire tekevät ihmeitä sielulle.

Olisin voinut olla pidempäänkin, mutta Toivolla on huomenna nappi hommia hoitajan luona. Mona jäi vielä loppu viikoksi kaverinsa kanssa mökkeilemään.

Ei kommentteja: