Kotona(?)

Lauantaina päästiin kotiin. Kauhealla kiirellä apteekkiin tilaamaan Toivon ruokia ja lääkkeitä, jotta ehtivät tilaamaan tiistaille ne. Kaikki olivat väsyneitä, mutta onnellisia. Toivon ensimmäinen yö oli levoton ja monta kertaa yöllä noustiin istumaan kun särki ja kolotti. Sunnuntaina juhlittiin äitienpäivää. Kaikki lapset olivat kiukkuisia. Kaikki halusivat vain äidin, eikä kukaan halunut odottaa. Äitiäkin rupesi vähän kiukuttamaan. Laukkujen purkamiset ja pyykin peseminen sai jäädä. Yritin olla läsnä kaikille vaikka takaraivossa kolkutti tekemättömät hommat. Nyt on kuitenkin lasten aika. Nyt alkaa taas reissun traumojen korjaaminen ja ne korjaantuvat vain ajalla ja huomiolla.

Toivo oli kovin voipuneen ja kipuisen oloinen. Huoli kasvoi ja kasvoi. Olin onnellinen, että maanantaina olisi verikokeet ja inr mittauskoneen hakeminen sydänpolilta. Maanantai aamuna Toivo oli jo pirteämpi vaikka yö olikin taas levoton. Käytiin verikokeissa ja harjoittelemassa koneen käyttöä. Iltapäivällä lääkäri soitti. Ei ollut tyytyväinen verikokeiden tuloksiin ja oli huolissaan Toivon voinnista. Halusi meidät osastolle seurantaan. Otti päähän ja lujaa ja kerroinkin lääkärille, mutta kun tarpeeksi perusteli ja kun muistin kuinka huolissani olin sunnuntaina tyydyin osaston kutsuun. Toivon  kalium oli alhainen, joka voi aiheuttaa rytmihäiriöitä. Lisäksi tulehdusarvot olivat taas nousussa. Toivon hain kolme kertaa eteiseen, kun ei olisi halunnut lähteä osastolle. Lupasin kuitenkin nukkua Toivon kanssa sairaalassa ja lupasin etten jättäisi.

Tiistai aamuna pääsimme kardiologille ja ultraan. Maksa oli suurentunut siitä mitä se oli Helsingissä sieltä lähtiessämme. Keuhkot eivät vaan meinaa vetää tarpeeksi hyvin. Lisättiin reilusti nesteenpoitoa ja vähäsen keuhkopainetta alentavaa lääkettä. Sydän itsessään jakseli hyvin. Fenestraatio oli pienentynyt nyt vain toivotaan ettei se mene kiinni. Fenestraatio on sydämeen tehty "varaventtiili" joka päästää osan verestä suoraan sydämeen eikä kaikki veri mene keuhkoihin jolloin keuhkojen ei tarvitse kestää niin suurta verimäärää. Jäimme vielä toiseksi yöksi koska kalium oli edelleen alhainen ja koska lääkeitä lisättiin reilusti.

Keskiviikkona pääsimme taas kotiin ja huomenna olisi taas aamusta labrat ja kardiologilla käynti. Jotenkin jännittää kuinka mahtaa käydä. Saadaanko nauttia edelleen kotona olemisesta vai taasko osasto kutsuu. Tänään Toivo on ollut jo enemmän oma itsensä vaikka väsähtää helpommin kuin ennen leikkausta ja edelleen haluaa että olen lähettyvillä jatkuvasti. Kävimme kuitenkin virkistymässä pienellä lenkillä rattailla.