perjantai 29. kesäkuuta 2012

Sydänlapsen kohtaaminen

sydänlapsi ei ulkoisesti erotu muista, ainakaan selkeästi. Tietysti rinnassa oleva haava sen paljastaa, myös sinisyys ja hengästyminen voivat olla merkkejä sydänsairaudesta, mutta harvoin kukaan ulkopuolinen huomaa lapsemme sairautta. Sova viikonlopuna oli keskustelua siitä kuinka sydänlapi kohdataan, varsinkin läheiset ja ystävät. Itseäni asia on kaivellut jo pidempään ja toivon ettei kukaan nyt loukkaanu ajatuksistani, näin mä koen. Monet suhtautuvat Toivoon erilailla kuin terveisiin tyttäriimme. Häntä pelätään ja vältellään. Tarkkaa syytä en tiedä. Joku mainitsi viikonloppuna että isovanhempi ei uskaltanut katsoa lasta koska pelkäsi tämän menettämistä. Olisiko se ollut vauvana se kuoleman pelko ettei läheskään niin moni käynyt katsomassa Toivoa kuin tyttäriämme vauvoina. Vai eikö tiedetty mitä pitäisi sanoa. Joskus huomaan että jonkun tekee mieli kysyä jotain, mutta ei kysy kuitenkaan. Pelkääkö vastausta vai miksi ei kysy. Kyllä me mielellään vastataan muita askaruttaviin kysymyksiin. Jos vastaus ei tyydytä niin kysykää lisää. Itse vastaan usein lyhyesti, moni asia on niin monimutkainen että sen perusteellinen selittäminen veisi aikaa. Mulla on erikseen ystävät joiden kanssa jauhan Toivon asioita urakalla, ihan siksi että he ovat kokeneet saman ja tietävät ja ymmärtävät mistä puhun. Mutta tosiaan jos Toivon asiat kiinnostaa niin kannattaa oikeasti kysyä.

Toinen asia mitä selvästi arastellaan on Toivoon koskeminen. Pelkäävätkö että menee rikki? En tiedä, mutta Toivo on saanut vähemmän syliä sukulaisilta kuin isosiskot. Tietysti oli kielto nostaa kainaloista, mutta muuten me ollaan käsitelty Toivoa ihan samanlailla kuin terveitä siskoja. Tietysti sylittely luo kiintymissuhdetta, pelätäänkö sitä menettämistä eikä haluta kiintyä? Toivo on meille yhtä rakas kuin sisarensakkin, yhtä paljon hänen menettämisensä toisi tuskaa kuin jommman kumman sisarensa. Vaikka kuoleman varjo leijuu yllämme erilailla kuin useammassa perheessä toivon sydämestäni ettei se ole syy pelätä perhättämme. Mikä menetys teillä läheisille ja ystäville se olisikaan kun ette tutustuisi Toivoon ollenkaan.

Useassa perheessä asiat voivat mennä toisin päin kuin meillä. Muut sisarukset jätetään sydänsairaan varjoon. Itse silloin tällöin mietin saako Toivo enemmän huomiota meiltä vanhemmilta kuin tytöt. No, saa. Johtuuko se siitä että on vauva vai sydänsairas? Varmasti sairauden takia joudun antamaan Toivolle enemmän aikaa kuin terveelle vauvalle, mutta en kuitenkaan ole unohtanut isompia lapsia. Varmasti kun Toivo vielä kasvaa saa hän ihan saman kohtelun kuin sisarensakin meiltä vanhemmilta. Kyllä Toivoa jo kovasti kielletään kun menee ilkkikurisen virneen kanssa kissan ruokakipoille.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yks syy miks mä en ehkä viitsi kysyä (ihan yleisesti kenenkään vakavasta sairaudesta), on se, et aattelen et ne ihmiset joutuu selittämään sitä aina ja kaikille joka paikassa ja on pelkästään kyllästyneitä vastaamaan (samoihin) kysymyksiin. Niin en sitten halua "kyllästyttää"/"ärsyttää" kysymällä kenties 156. kerran sitä samaa kysymystä...

Anonyymi kirjoitti...

Uskon, että kaikki läheiset ja ystävät rakastavat Toivoa ihan yhtä paljon kuin teidän tyttöjäkin ja haluavat myös tutustua Toivoonkin <3!
Hyvä, että otit asian esiin ja koitankin ottaa itseäni niskasta kiinni ja jättää omat lapsukaiset välillä kotiin ja tulla Toivon kanssa leikkimään ja sinun kanssa rupattelemaan ihan ajan kanssa <3!

Häpeäkseni myönnän että me emme ainakaan paljon vauva aikana kyläilty, kun milloin oli flunssaa tai flunssan alkua teillä tai meillä tai mahatautia! Emme halunneet sitä Toivoon tartuttaa tai kun te olitte kipeinä niin itsekkäästi emme tautia halunneet teiltä hakea meille! Matka ei ole pitkä mutta sen verran pidempi kuin ennen ettei teillä tule enään ihan yhtäkkiä poikettua.
Toivon sylissä pitäminen on aina ollut hankalampaa jo letkun ja haavan takia (itse olen pelännyt että satutan Toivoa enkä sen takia ole häntä syliin aina halunnut mikä on varmasti ollut turha pelko mutta pojan parasta olen ajatellut). Minusta tuntuikin,että Toivolla menee ruoka lähes aina ja hän ei oikein sylissäni edes viihdy! Itselläni on pieni lapsi jonka tekemisiä myös joudun vahtimaan ja perässä juoksemaan näin ollen tämäkin aika on aina Toivolta pois. Myös Mea neiti osaa viedä vielä hetken isoimman osan vieraiden huomiosta mikä luonnollisesti on pois Toivolta! Uskon kyllä että Toivo osaa kerätä kohta huomion itseensä ja tytöt jäävät väkisin vähemmälle huomiolle!
P.s. Meilläkään ei enään nykyään kyläillä niin paljon kuin esikoisen vauva-aikaan ja luulenkin että vieraat odottavat nykyään erillistä kutsua tai sitten kaikilla on olevinaan liian kiirus lasten, harrastuksien ja töiden kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä aihe ;)