Muutama päivä vasta ollut kunnon kesää. Remontointi lopetettu ja lököily aloitettu. Yhtenä päivänä käytiiin Puuhamaassa, Toivolle ei siellä paljon tekemistä ollut, mutta siskot serkkunsa kanssa painoivat menemään Toivonkin puolesta. Altaissa oli niin kylmää vettä etten Toivoa viitsinyt siellä uittaa. Toivo on kyllä sitten "uiskennellut" kylpyammeesa ulkona kotosalla. Tykännyt kovasti ja viihtyisi ties kuinka kauan.
Ulkona Toivo ei vielä lähde menemään vaan pysyy viltin päällä. Jos vilttiä ei ole menee kaikki ruohot ja kivet suuhun. Kuumina päivinä Toivo on innokkaasti hörppinyt nokkamukista vettä, maiskuttaa suuta kun haluaa juotavaa.Puheterapeutin kanssa soiteltiin yksi päivä ja nyt syömisen kanssa mennään ihan Toivo lähtöisesti. Jos ei ruokaa halua niin sitä ei tyrkytetä, eikä muu perhe esitä sirkusta jotta saisi lusikan suuhun. Pari kertaa avaa aluksi suunsa nätisti ja sitten työntää vain lusikan pois, mutta äiti on tähän tyytyväinen. Kun stoppi tulee annan Toivolle lusikan jossa on vähän sosetta itse sitten imeskee lusikasta sosetta tai kopsuttelee pöytään ja levittää sormella. Puheterapeutin sanat "suussa tapahtuu paljon jo kun lapsi koskee ruokaan, se jo on hyvä" korvissa annan Toivon tutustua ruokaan ja sotkea. Ja onhan se ihan lutuinen kun tökkää sormen soseeseen ja suuri virne tullee kasvoille.
Toivo on oppinut taputtamaan. Aluksi taputti vain oikealla kädellä (vasenpuoli tulee aina perässä, kaikessa mitä oppii) , mutta nyt myös vasenkäsi taputtaa. Välillä Toivo myös heiluttaa ja myös sanan tapaisia alkanut tulemaan. Aina kissan nähdessään kuuluu kii ja isille sanoo ssiii. Lapsille hankittiin keinu pihaan ja Toivosta se on ihan mahtavaa, mitä kovempi vauhti sen parempi. Varsinkin siskojen antamat vauhdit saavat Toivon räkättämään naurusta.
Ihanasti siskot ja Toivo ovat alkaneet löytämään yhteisiä leikkejä. Siskoista on mukava naurattaa Toivoa ja Toivo tykkää, kuinkas muutenkaan. Yksi sadepäivä Mea työnteli Toivoa tajottimen päällä pitkin asuntoa. (anteeksi kuvan suttuisuus, mutta se on vauhdin hurmaa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti