Juu, ihan oikein luit! Toivo on oppinut potalle. Oikeestaan ihan itsestään, kun vaan se yksi pissa saatiin pottaan niin hokasi homman. Nyt täällä viilettää paljas pyllyinen poika. Vaikka äiti osti kasan kalsareita on ne turhia, koska ne jalassa aina lirahtaa pöksyyn. Unohtaa vissiin ettei vaippa olekkaan päällä. Vaippaan lorottelee tyytyväisenä ja kertoo hädästä vaipan kanssa vasta liian myöhään. Ollaan vaippaa käytetty vielä unilla ja kylä-/kauppareissuilla. Yökuivaa tuosta ei varmasti tule ennenkuin syö paremmin. Yöunien aikana menee maitoa samanverran kuin päivällä ja päivällä käy potalla kerran tunnissa.
Askartelin tytöille lomalla tarrataulut vähentämään riitelyä. Siitä lähti ajatus ja Toivokin sai omansa.
Meillä tarratauluja on käytetty paljon ja ne ovat toimineet yleensä hienosti. Periaate on että kun sovittu asia on tehty esim oltu ruokapöydässä nätisti saa lapsi tarran. Sovitun tarramäärän tultua täyteen saa palkinnon. Meillä on palkinnoksi mm. leivottu, menty uimaan, joskus saavat jonkun pienen jutun kaupasta.
Toivon tarrataulu on yksinkertaistettu ja Toivo saa tarran kun syö, mutta ei isompaa palkintoa. Syömiseksi lasketaan pelkkä maistaminen, kunhan jotain laittaa suuhun. Tarran saa pöydässä syödystä ruoasta, ei siskon antamasta keksistä. Vaikka äiti iloitsee senkin syömisestä.
Toivo ei meinannut ensin ymmärtää koko hommaa ja siinä meni ainakin viikko. Suurin syy oli se ettei syönyt ja näin ei saanut tarraakaan. Nyt jo ymmärtää tarrojen päällä ja aina niitä kinuaa vaikka ei olisi syönytkään. Muutaman kerran onkin päättänyt maistaa, että saa tarran. Yhden kerran päätti syödä vielä lusikallisen lisää. Tarrataulu ollut käytössä nyt 3-4vkoa, ei niiden tarrojen määrä taulussa vielä päätähuimaa. Syöminen siis ihan surkeaa :/
Loppukaneettina vielä kardiologin vastaus kysymykseen lupaatko että syö joskus, edes koululaisena, aikuisena, joskus? Ei, en lupaa. Mutta se ei pois sulje sitä etteikö silti joskus söisi.
Näillä eteen päin. Joskus sitä antaa itselleen luvan ajatella tulevaisuutta. Siis oikeestikko toi murrosikäisenä pistelis koulussa maidot nappiin ja kaverit söis vieressä ruokaa? Sen näkee sitten....
4 kommenttia:
Olen seurannut blogiasi jo kauan.. Minua kiinnostaisi tietää, mistä tuo syömättömyys johtuu? En siis kysy tätä mitenkään arvostellakseni, vaan olen miettinyt että onko siihen jokin erityinen syy. Kerran jossain ohjelmassa oli jo lähes kouluikäinen lapsi, joka ei koskaan ollut syönyt suun kautta, mutta syy siihen ei mulle selvinnyt. Ei ole pakko vastata, jos et halua. Voimia sinulle kovasti!
Voimia syömättömyyteen, kohtalotoverina tiedän kuinka hermojaraastavaa se on. Meillä on tosiaan eri syy syömättömyyteen, kuin teillä mutta yhtenä syynä varmasti yhteinen eli vauvana koettu tehohoito ja huono yleisvointi, jolloin voimia ja energiaa ei ollut syömiseen. Kaikki herkkyyskaudet ehtivät mennä ohi, kun toinen vielä kamppaili henkensä puolesta. Nyt meillä kuitenkin tilanne jo parempi ja jossain tulevaisuudessa häämöttää napin poisto! Sinne tekin olette matkalla, ennemmin tai myöhemmin :) Kuultiin muuten klinikalla ollessa, että teinit käy koulun vessassa laittaan itselleen ruiskulla letkuruokaa ja rikkovat sen napin venttiilin, kun eivät kehtaa letkuja huuhdella vaan pistävät ruiskulla suoraan nappiin, ja pääasiana siitä meille jäi vaan mieleen, että voi ei, vielä yläasteellakin letkutellaan... t. peg-mamma
syömättömyyden syy...voi kun tietäisin :/ Samoja syitä pohjalla kuin peg-mammalla. Pienempänä ei vointinsa vuoksi jaksanut syödä. Kun voimia olisi ollut ei oppinut sitten enää myöhemmin imemään ja suun motoriikka oli jäljessä jotta olisi osannut syödä soseita. Nyt periaatteessa osaa syödä, mutta sille ei ole tarvetta. Ruoka kiinnostaa, mutta jollain tasolla ei ymmärrä miksi sitä syödään. Ei tunne nälkää letkuttamisen takia. Letkuttamista ei voi lopettaa koska nesteytys tärkeää, jotta verenkierto toimii. Tää on sellainen piiri pieni pyörii tilanne, mistä ei näy ulos pääsyä. Ehkä aika ja ikä tekee tehtävänsä
Ookei. Nyt ymmärrän vähän paremmin, miksi meillä lääkäri kehotti antamaan vaikka karkkia ja sipsejä, että lapsi söisi. Ei lapsi kokonaan syömättä ollut, söi vain hyvin pieniä annoksia. En katsonut siihen järkeväksi ratkaisuksi karkkeja ja sipsejä.
Kyllä se ruoka sitten vähän lääkärissäkäynnin jälkeen alkoi maistua ihan kunnon annoksina, kun taustalla ei ollut mitään tehohoitoa, peg-nappeja tms. Sittemmin lapsella paljastui eräs autismin kirjoon kuuluva vaiva, liekö se sitten vaikeuttanut niitä taaperoiän syömisiäkin. Ei se aina helppoa nykyäänkään ole, ruokalajista riippuen.
Voimia syömiskamppailuihin! Ja niihin ympäristön paineisiin. "Kyllä minä pistän tuon lapsen syömään!" Etpäs pistäkään.
Lähetä kommentti