ja sittenkö poksahdan? Toivottavasti :)
Tänään sovittiin neuvolan tädin kanssa etten käy enää siellä kun omassa olossa ei ole valittamista. Seuraava kontrolli Taysissa 2 viikon päästä. Silloin ajattelin pakata laukut valmiiksi jos vaikka sanovat että kohta tulee ja lähettävät Helsinkiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä.
Iltaisin mietin miten saan nuo tytöt katsomaan vauvaa sairaalaan mahdollisimman pian. Aluksi ajattelin että käyvät vain katsomassa vauvaa ja lähtevät takaisin mummulaan. Nyt olenkin päätynyt siihen että ovat leikkaukseen asti Hesassa ja sitten menevät takaisin mummun hoiviin. Saadaan me sitten jännittää kaksistaan leikkauksesta toipumista ja saavat sisaretkin viettää muutaman hetken ennemmän pikku veljen kanssa jos leikkaus ei menekään hyvin. Ajatus saa mut joka ilta itkemään. Olisikohan sittenkin nuoremmalle helpompi käsittää toisen pois meno jos ei ikinä näkiskään? Nytkin ihmettelee kuinka äidin mahassa voi olla vauva ja esittelee sitten omaa mahaansa ja vauvaansa. Ei selvästikkään käsitä mitä on tulossa, että hänestä tulee pian isosisko. Jos tytöt ei näkisi Toivoa tietäisin katuvani sitä usein, haluan heidän tietävän miksi äiti on surullinen ja tietävänsä että heillä on joskus ollut pikkuveli. Toivottavasti asiat ei mene näin vaan saamme nauttia Toivon seurasta pitkään ja tytöt tutustua pikkuveljen kaikkiin ihaniin ja kamaliin puoliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti