Allapäin

minä nimittäin. Tais ottaa kunnolla psyykkeen päälle toi peruuntuminen tai vaan sit tää kaikki. Sitä jotenkin oli niin valmistautunut niihin sairaalapäiviin ja sit kun se meni mönkään niin nyt ollaan vaan tyhjän päällä, odotetaan vaan tietoa uudesta ajasta. Se voi olla vaikka ens viikolla tai maaliskuun lopulla. Pari päivää meni hyvin kun järjesteli taas kaikki asiat ja tiedotti eri paikat, että ollaankin kotona. Mona menikin kouluun, käytiin verikokeissa, fyssari kävi, oli aikaa sittenkin harrastukselle. Nyt kalenteri ammottaa tyhjyyttä seuraavat kolme viikkoa ja ens viikolla on koululaisen loma, eikä niille päiville ole mitään suunnitelmia. Odotan vaan tiistaita että saan jotain suuntaa uudelle leikkaus päivälle ja sit saa tehdä taas uudet suunnitelmat. Mua ahdistaa tää tietämättömyys, kun en voi tehdä mitään. Odotan vaan. 

Nyt mua on taas enevimissä määrin ahdistanut Toivon syömättömyys. Tuntuu niin turhalta tehdä aamulla puuroa, kun poika syö sitä puolikkaan lusikallisen verran. Tuntuu että kaikki ruoka menee roskiin. En tiedä tuleeko siitä koskaan mitään. Tääkin ahdistus alkoi kun näin terveen vauvan syömässä hetkessä sapuskansa ja meillä syödään sitä lusikallista puoli tuntia ja maidot vielä päälle. Välillä tuntuu että olis parempi pysyä vaan kotona, mutta sit taas rupee pää otaalisesti hajoon. Miten kummasti sitä pitää omaa tilannettaan ihan normaalina, niin normaalina meille. Ei kenellekkän muulle. Ja mä oikeesti tiedän, että moni muu siellä myös taistelee syömisten kanssa ja kaikki sympatiat teille, mutta en oikeesti ajattele teitä kun koitan saada sen hedelmäsoseen meneen suuhun asti. Nyt oon vielä muokannut ruoka-aikoja koko perheen rytmiin sopivimmiksi ja se toimii. Nyt tuntuu aikaa olevan vaikka mihin, vaikka sitä on oikeesti vaan puolituntia enempi ruokailujen välillä.

Lupasin itselleni olevani huomenna paremmalla tuulella ja koitan olla äksyilemättä koko ajan. Kyllä tää taas tästä, kunhan saa asioihin taas tietoo. Jospa se ruokakin rupeis maistuun leikkauksen jälkeen. Viikonloppuna päässäni on soinut Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen