Voinko olla onnellinen kun poika ei syö, on melkein vuoden ikäisiään jäljessä kehityksessä? Väsyttää, eikä levon hetkeä näy. Nyt pitäisi auttaa toista syömään, auttaa toista oppimaan. En vain jaksaisi. Koska saan levähtää? Mietin, onko oikeasti väljä jos ei syö? Eikö ikä tee tehtävänsä ja sitten joskus syö itsekkin? Eikö aika tee tehtävänäsä ja kävely alkaa sujumaan? Oppiiko itsestään, herääkö mielenkiinto?
Yritän nauttia tästä pelottomasta hetkestä, tuntea onnen ja antaa sen vallata minut. Miksi, voi miksi on yritettävä olla hyvä äiti siten kuin se määritellään? Miksi on vaikeaa olla hyvä äiti omalla tavallaan?
2 kommenttia:
Tuttuja tunteita, kiitos kun kirjoitit niistä. Meillä myös syömisongelmainen lapsi ja tiedän kuinka raskasta se on. Pitäisi tarjota ruokaa 5 kertaa päivässä suun kautta ja olla aina kannustava ja iloinen. Se on todella turhauttavaa, kun joka kerta et saa lasta edes maistamaan!! Aika on tosin tehnyt tehtävänsä ja myös rankka letkuruuan vähentäminen ja olemme tällä hetkellä siinä tilanteessa, että laitamme ruokaa nappiin vain 3 kertaa päivässä. Aivan mahtavaa! Uskon, että joku päivä tekin voitte kirjoittaa samanlaisista onnistumisista :) Meillä maistuu porkkanaletut, keitetty pikamakaroni, rakettispagetti ja kalapuikot. Ja parhaiten menee, kun kukaan ei syötä, vaan koko perhe istutaan pöydän ääressä ja yritetään olla huomiomatta ollenkaan lapsen syömistä. Sivusilmällä katsellaan meneekö suuhun mitään. Heti jos joku kommentoi, että vau, hyvin menee, niin syöminen loppuu siihen. Tsemppiä!
Syötin esikoiseni eskariin saakka.... Kolme muuta söivät hyvin. Porukkaan mahtuu. Kaikista tuli normipainoisia, ruokaongelmattomia aikuisia. Koettelevaa aikaa, mutta kyllä se siitä. Voimia!
Lähetä kommentti