oma jaksaminen

Tärkeä aihe mikä on helppo unohtaa. Olenkin unohtanut ja elänyt jatkuvana sterssi peikkona kotona. Mesoten lapsille ja miehelle typeristä pikku asioista.

Ulkopuolisen piti sanoa, että tarvitsen unta. En jaksa fyysisesti, enkä henkisesti enää tällä unen määrällä. Nyt Toivon ruokailut on muutettu niin että viimeinen maito lähtee menenmään kahdeksan aikoihin illalla ja loppuu puolen yön kieppeillä. Jos tuntuu siltä, voin mennä nukkumaan jo yhdeksältä! En useinkaan mene, valvon ainakin kympiin. Tunti tai kaksi lisää unta tekee kummia mielelle. Edelleen mesoan, mutta varmasti vähentynyt ainakin puolella.

Välillä on hyvä ottaa aikaa vain itselleen. Olen tehnytkin sitä, mutta en tarpeeksi. Myös tapa jolla sitä olen ottanut tuo rahaa pöytään ja on vähän kuin olisi töissä vaikka nautinkin siitä suuresti. Saan keskustella aikuisten ihmisten kanssa. Olen sen verran kiireinen, etten ehdi ajatella tuolloin kodin murheita (vaikka jokunen kyynel on joskus kotimatkalla vieritetty radiosta tulleen kappaleen laukaisemana) Olen tekemisessä sellaisen asian kanssa joka saa minut iloiseksi myös värien kuin kuvien myötä. Pidän siitä tunteesta mikä minut valtaa seistessäni vieraan (välillä myös tutun) "yleisön" edessä. Joku on varmaan huomannut kuvista että meidän lapsilla on päällä paljon me&i vaatetta ihan siksi koska äiti suuresti niistä tykkää, mutta myös koska äiti niitä myy. Olen siis viettänyt lukuisia tunteja iltaisin ja viikonloppuisin toisten kodeissa, jättäen lapset hyvällä omallatunnolla miehelle. Suurta intoa puhkuen käynnistän auton ja lähden kasseineni seuraavan emännän luo. Kyllästymisen merkkejä ei vielä ole ilmassa. Ihana ja hauska sattuma oli kutsuilla kun yksi blogin seuraaja tunnisti minut. (terkkuja sinne!)

Nyt on kuitenkin aika ottaa lisää omaa aikaa tai kahden keskistä aikaa miehen kanssa. Niin, parisuhdettakaan ei saa unohtaa. Olen ollut Toivon omaishoitaja noin puolitoista vuotta. Vihdoin ollaan saatu lomautus pyörimään ja pappa hoitaa Toivoa ja Meaa mummun kanssa minun vapaa päivinä muutaman kerran kuussa. Alku vuodelta tosin on vapaita rästissä melkoisesti, joten saan nyt lomailla urakalla. Vapaat ovat menneet sohvalla maaten ja hieman siivoten. Mulla on aina suuret suunnitelmat mitä voisin tehdä kun pienet riiviöt eivät ole paikalla, mutta on niin ihanaa nauttia hiljaisuudesta ja syödä herkkuja. Nautin hiljaisuudesta, siksi en malttaisi mennä nukkumaankaan ajoissa, koska tankkaan hiljaisuutta. Joinain vapaina olen hoidellut asioita ja nyt saan ruveta ravaamaan Monan kanssa lääkärissä (kerron tästä myöhemmin, jos neiti antaa luvan). Niin ne vapaat kuluvat. Miehen kanssa olisi tarkoitus viettää yhteinen vapaa päivä ja käydä syömässä, kunhan nyt vaan ehdittään.

Jospa nyt saisin tarpeeksi voimia toteuttaa kaikki pään sisällä olevat suunnitelmat, mitä kuvittelin jo ennen Toivon syntymää lasten kanssa tekevän. Ne ovat kuitenkin jääneet, koska äiti ei jaksa.