perjantai 14. helmikuuta 2014

Kiukku kontrolli

Keskiviikkona käytiin kontrollissa. Toivo ei tykännyt yhtään. Edellisenä iltana kanta oli jo selkeä; ei mennä, sanoi poika.  Vielä sopivasti aika oli päiväuni aikaan, joten väsynyttä poikaa siellä sitten suostuteltiin tutkimuksiin. Saatiin kyllä kaikki onnistumaan. Ultra ja verenpaineet meni parhaiten, kun katseltiin piirrettyjä niiden aikaa.

Vaikkä äiti pelkäsi tuloksia, niin sydän asiat olivat mallillaan. Ei muutoksia entiseen. Toivon yleinen jaksaminen on ollut heikompaa, joten saimme lähetteen seuraavaa leikkausta edeltävään katetrointiin. Nyt odottelemme sitten jännittyneinä lastenklinikalta postia.

Verikokeissa natrium oli matala ja sen käymme kontrolloimassa ensi viikolla puheterapia käynnin yhteydessä. Johtuu todennäköisesti tällä hetkellä päällä olevasta flunssasta. Se on ottanut sitkeän otteen Toivosta ja poika oksentaa usean kerran päivässä.

Kuntoutusohjaaja kävi tuomassa meille repun maitopumppua varten. Pääsemme sen avulla liikkumaan paremmin sekä ulkoilemaan ruoka-aikaan. Vielä emme ole ehtineet kokeilemaan sitä käytännössä, koska puoli perhettä on kipeänä.

Ei kommentteja: