Jotenkin olen täysin unohtanut tulevan leikkauksen. Tai en unohtanut, mutta ajatellut että siihen on vielä pitkä aika. Nyt ukko töräytti että marraskuussa mennään. Jaa, täh! Marraskuussa, ei kai niin pian. Piti kaivaa kirurgin kirje ja siitä lukea ja laskea ja kyllä, 6kk olisi kulunut marraskuun lopulla siitä kun kirurgi on kirjeen lähettänyt. Toki voi tulla peruutuksia ja leikkaus voi venyä tehon ruuhkaisuuden takia tai Toivo on kipeänä juuri silloin. Ehkäpä siksi olin ajatellut, että leikkaus olisi vuoden vaihteen kieppeillä tai tammikuussa aikaisintaan.
Marraskuu, siihen ei ole kuin muutama kuukausi. Voi tätä tuskaa, sitä pelkoa mikä jäytää sisälläni. Jotenkin fiilis on huono leikkauksen suhteen ja menettämisen pelko nostaa päätään liian tiuhaan. Siitä on liian vähän aikaa kun viimeksi poika makasi teholla letku viidakossa. Silloin leikkaus oli helpoimmasta päästä, nyt on tulossa paljon isompi verenkiertoa merkittävästi muuttava leikkaus. Mitä jos se ei toimikkaan? Mitä jos Toivo ei jaksa taistella? Nyt Toivo on taas paljon isompi, mitkä jäljet leikkaus jättää poikaan henkisesti? Ymmärrys ja muistot ovat parempia kuin viimeksi. Miten minun pitäisi äitinä toimia, että kokemus ei olisi pojalle liikaa?
2 kommenttia:
Niin kovin samoilla ajatuksilla mennään täälläkin. Tosin meillä vasta odotellaan kir-kar-kokouksen lappuja ja leikkaus on tiedossa "vuoden vaihteen tietämillä, voi mennä ensi vuoden puolelle".
Voimia leikkauksen odotukseen! Meidän yksivuotiaalla pojalla myös vakava sydänvika. Tehty kaksi avosydänleikkausta ja luultavammin myös TCPC- leikkaus edessä n. 3 vuotiaana. -Tytti
Lähetä kommentti