lauantai 21. huhtikuuta 2012

Toivo 9kk

painan 8035g pituutta minulla on 68,7cm iso poika jo siis todellakin. Osaan jo kieriä paikasta toiseen, opettelen istumaan ja ja nojaamaan käsiini. Viihdyn paljon vatsallani, silloin näkee paljon paremmin. Yritän kovasti kääntyä akselini ympäri, mutta toinen käsi haraa vastaan. Osaan ilmaista tahtoni niin riemun kuin pahan mielen. Jos päätän jotain niin kerron sen kyllä. Olen alkanut kiljumaan ja jokeltamaan. Välillä muu perhe kuvittelee sieltä tulevan sanoja, ihan vahingossa tosin. Osaan matkia pään nyökytystä ja käden lyömistä lattiaan. Rakastan lelujen heittelyä ja äidin hiuksista repimistä. En taputa vielä, mutta paukutan leluja yhteen. Nukun parit päiväunet ja pitkät yöunet, enkä oikeastaan herää ollenkaan yöllä. Syön kaksi kertaa päivässä soseita ja kuusi kertaa päivässä saan vatsan täyteen maitoa. Äiti odottaa kesää ja ruohikolla kellimistä, ehkä pääsemme jopa uimaan. Olen innostunut vasta hiljattain kylpemisestä, istuskelen kylpytuessani ja polskuttelen vettä. Nautin elämästä ja perheestäni. Jotain ihmisiä vierastan, mutta en läheskään kaikkia useinmiten minulta saa hymyn palkinnoksi kun minulle juttelee.