Osastolla päivä 10 ja puoli

ja siis tänään päästiin kotiin. Ihanaa. Mä olen vahvana, ainakin omasta mielestä, kulkenut sairaalassa, mutta tänään kun päästiin kotiin, istuin sohvalla Toivo sylissä ja itkin. Ehkä helpotuksesta, ehkä onnesta, mutta taisi se pelko olla silloin tunteista vahvin.

 Toivo on edelleen yskäinen, mutta koska saturaatiot pysyvät tavoiteissaan ilman lisähappea ei osastolla oloon ollut enää syytä. Verikokeet vielä otettiin ja Toivo oli reipas pikkumies, rauhoittui vallan kyynervarren pistoksen jälkeen vaikka vielä sormestakin verta lypsettiin.

Fysioterapeutti toi tekstinsä ja siinä lukee näin "Motorinen kehitys vastaa 2-3kk ikätasoa. Hartiaseudun ja yläraajojen jännityneisyys vaikeuttaa keskilinjan harjaantumista ja mm. kääntymisen oppimista. Vatsamakuu asentona vielä harjaantumaton." Sydämestä riipaisi, miksi se tekstinä tuntuu aina pahemmalta, 2-3kk tasolla, mun taitava poika? No onhan se, kyllä sen tiedän, mutta silti niin täydellinen, omanlaisensa.

Illalla käytiin vielä kunnon kylvyssä. Sairaalssa kun ei pesty kuin sängyssä lapuilla. Toivo nautti oikein, taisi olla toinen kylpy kun ei itkettänyt yhtään. Mona otti kuvia ja Mea kylpi omassa ammeessaan, olipas meillä tunnelmaa pienessä kylppärissä.