maanantai 14. marraskuuta 2011

Osastolla päivä 2

Väsynyt äiti koittaa nyt jotain järkevää sepustaa, siispa anteeks jos on kauheen sekavaa. Lasken tän nyt toiseksi päiväksi, kun eilinen meni oikeastaan päivystyksessä kokonaan.


Mauno siis infektio osastolla kun epäillään hengitystieinfektiota. Toisessa korvassa lievä korvatulehdus. Saturaatiot oli eilen tosi matalat ja nyt lisähapella noussut sallitulle tasolle, välillä tosin heittelehtivät. Antibiootti menee korvatulehdukseen ja välillä annetaan hengitettävää lääkettä avaamaan hengitysteitä. Labrat edelleen ok, keuhkokuvassa näkyi vähän jotain, mutta ei vaikuttanut vakavalta. Huomenna todennäköisesti ultraavat. Verisuonet kauhean pienet ja huonot, joten lääkäri ottanut näytteet pään suonista. Pojan päässä nyt monta mustelmaa ja neulanjälkeä.



 Ei päästy siis lähtemään Helsinkiin, katsotaan koska mennään. Mauno ollut oma tyytyväinen itsensä ja on innoissaan uusista hienoista leluista. Happiviiksiä on myös kiva repiä pois nenältä. Nukkunut samanlailla kuin kotonakin, vaikka eilen oli tosi rankkapäivä eikä päässyt oikeastaan kunnolla silloin nukkumaan. Kumman kotoisa olo siellä sairaalassa oli ja sai ajankin hyvin kulumaan. Ihana rauha, kun ei huoneessa ole muita. Päivän huipennuksen veti Mona jolla on kuumetta. Lisää sumplittavaa seuraaville päiville.


Ei kommentteja: