Osastolla päivä 8 ja 9

Rakas äiti kirjoitettuna pihakivetykseen, ovelle piirustukset kädessä juokseva lapsi, hymy ja halaus niistä saan voimia näihin päiviin, ne saa myös mut hymyileen ja olemaan onnellinen. Mä oon niin väsynyt, sairaalassa istuminen laskee vireystasoa kummasti. Hiuksia lähtee hirveästi ja pussit silmien alla vain kasvavat. Nälkää ei tunne ja iltaisin huomaan syöneeni päivässä vain leivän. Eilen olin rakkaan harrastukseni parissa ja voi kuinka siitä sai reippautta ja voimaa imettyä itseensä. Kun lapsi sairastaa tai on sairaalassa muistakaa pitää itsestännne huolta, siitä on lapsillekin enemmän iloa kun vanhemmat voivat paremmin.

Toivon tila entisellään, saturaatiot heittelevät pitkin päivää. Tänään oltu aika paljon ilman happea. Lääkäri ei usko mittarin näyttävän oikeita lukuja, varsinkaan Toivon ollessa hereillä, sen verran vänkyrää käyrää tulee. Mittaria on vaihdettu, on kokeiltu kaikki mahdolliset paikat, mutta kun ei sitä lapsoen jalkaa tai kättä saa pysyyn paikallaan muuta kuin nukkuessa. Unessahan lukemat on paremmat ja fysiologisesti pitäisi hereillä olla sitä paremmat ja siltä Toivo myös näyttää. Salaa ajattelen jos vaikka huomenna päästäisiin kotiin, mutta äänen en uskalla ajatella.

Kaikkea ajanvietettä koitetaan keksiä, lauluja ollaan laulettu ahkerasti. Jumppamatolla leikiessä Toivoa kiinnosti kyllä enemmän päällä oleva telkkari kuin äiti tai lelut. Keskittyneenä tuijotteli ja söi samalla sormiaan. Vasta kun tv:n sammutti suostui keskittymään äitiin. Kyllä se pienenä alkaa, tv riippuvuus ja sen imuvoima. Hoitaja toi uuden hienon soivan lelun mitä oli sitten kiva näpertää.