Valmisteluja tehty

ensi viikon katetrointi reissua varten on tehty monta listaa, yksi tyttöjen tavaroille, yksi Toivon tavaroille ja yksi meille aikuisille. Lisäksi kissojen hoito ohjeet. Huomenna jos aloittaisi pakkaamisen niin saataisiin sunnuntaina nauttia levollisemmasta isänpäivästä. Tänään käytiin punnituksella neuvolassa, paino tullut hienot 460g kahdessa ja puolessa viikossa. Nyt ylitetty 5kg raja eli paino nyt 5060g ja pituutta oli 57,5cm. Toivo on selkeästi siskojaan lyhyempi. Neuvola reissulla nenämahaletku jäi johonkin jumiin ja lähti komeasti irti. Voi jestas sitä huudon määrää kun teipit repeytyi irti. Muutenkin Toivo oli oikea känkkäränkkä kun piti herättää kesken unien. Pari viime päivää on muutenkin kiukunnut, mutta tänään oli loppupäivän oikea herra aurinkoinen ja jaksoi seurustella pitkät tovit. Juttua on alkanut tulemaan enemmän, varsinkin silloin kun on yksinään eikä kukaan ole höpöttelemässä hänelle. Mahallaan ei vieläkään viihdy, eikä vasenta kättä meinaa löytyä edelleenkään. Oikean kyllä pistää hienosti suuhun asti.

Huomasin tänään Toivon kanssa touhuillessa katselevani poikaa ihaillen. Nenämahaletku ei ollut paikallaan ja tajusin, ehkä surukseni, etten taida vieläkään olla ihan sinut Toivon sairauden kanssa. Oli niin ihanaa nähdä poika "normaalin"näköisenä (mä inhoon ylikaiken tuota normaali sanaa, mutta en nyt parempaakaan keksi), kuin terve hyvinvoiva vauva.  Silti rakastan ihan täpöillä, enkä hetkeäkään vaihtaisi pois. Mun oma pieni kulta rakas mussukkani. Toivo ei olisi Toivo ilman tätä kaikkea. Hän on tähän perheeseen tehty ja juuri tuollaiseksi tarkoitettu.

Toivo itkee paljon enemmän muiden kuin minun sylissä, ei oikeastaan vierasta, mutta ei tunne oloaan jotenkin hyväksi. Mietinkin johtuisiko sairaalan alkuajoista ja siitä, että olisi jo kiintynyt minuun ja jollain tasolla ei halua pois äidin luota. Todennäköisesti ei, mä vaan tiedän miten Toivo tykkää sylissä olla. 

Jännitän jonkin verran ensi viikkoa. En niinkään sitä mikä on kateroinnin tulos vaan sitä miten se sairaala elämä Toivon kanssa nyt sujuu, kun on selkeästi vanhempi. Kaipaa enemmän seuraa ja on enemmän hereillä kuin silloin pikku vauvana. Kuinka Toivo tulee siellä viihtymään. Olen nyt punninnut olenko osastolla yötä vai menenkö hotelliin. En millään raaskisi jättää, mutta toisaalta en usko pojalla siellä mitään hätää olevan. Nukkuu kuitenkin yönsä niin hyvin, ettei varmistikkaan huuda yöllä pitkiä pätkiä jos ollenkaan. Toiseksi en usko saavani siellä itse nukuttua kunnolla ja sitten olisin päivisin ihan super väsynyt. No ensi viikolla sen sitten näkee mihin ratkaisuun päädytään. Luulen myös tunteiden nousevan pintaan taas urakalla kun päästään sairaalalle.

ps. voitteko uskoa kuinka vaikeaa on saada hyvää kuvaa koko ajan pienessä liikkeessä olevasta kaverista?