Melkein

Keskiviikkona soittivat lastenklinikalta ja tarjosivat peruutus aikaa ensi viikon perjantaille avosydänleikkaukseen, hesaan olisi pitäny mennä siis torstaina. Torstaina käytiin sydänpolilla ja lääkäri katsoi, että onko leikkaus kuntoinen. No ei ollut, eli ei leikkausta ensi viikolla. Käynnin piti olla vaan hoitaja käynti joka mittaa saturaatiot, mutta muuttuikin neljän tunnin keikaksi. Toivo sen verran räkäinen ettei ultrasta meinannut tulla mitään, otetiin sitten keuhkokuvat ja verikokeetkin. Ne oli onneks ihan puhtaat, melkein mentiin osastolle ja jos vointi ei parane niin sinne sitten taas.

Käytiin myös suunnitellusti peghoitajan luona. Näytti napin toimintaa ja vakuutteli ettei oksentelu ole johtunut letkusta vaan siitä että maito mennyt liian nopeasti. Nyt maito menee puoltoista tuntia ja siis kahdeksan kertaa päivässä eli päivässä siihen kuluu 12 tuntia(!) Terve vauva syö noin vartin eli kaksi tuntia. Ja siis koko tuon 12 tuntia ollaan kiinni siinä letkussa ja asennon pitäisi olla puoli istuva eli ei tässä kauheasti lattialla leikitä tai kanneta sylissä kun tekee kotihommia. Parasta peghoitajan luona kuitenkin oli et lyhensi letkua ja antoi yhden pään mulle kotiin et voin lyhentää itse lisää jos haluan. Vanhan pään kanssa oli ongelmaa siinä että työnsi syöttöletkun päätä pois paikaltaan ja muutaman kerran maidot meni sänkyyn. Nyt uusi pää toimii moitteetta.

Nyt siis vaan jännitetään koska kutsu leikkaukseen tulee. Pelko ja huoli taas kasvamaan päin. Toivo ensi viikolla puoli vuotias. Olen niin kiitollinen tästä kuluneesta puolikkaasta vaikka huolta ja murhetta on ollut paljon, onneksi olemme omaksemme saaneet tuon suloisuuden. Nyt tuntuu kamalata jos oltaisiin valittu saattohoito, miksi ihmeessä emme olisi antaneet mahdollisuutta tuolle viattomalle pojalle. Onneksi mun ei tarvi murehtia sitä vaan nyt on aika nauttia jokaisesta hetkestä, jos se vaikka on viimeinen.