keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Nyyhky luettavaa

Käperryin eilen sohvan kulmaan Heidi Tujusen Kyllä minä sinua rakastan kirjan kanssa. Varmistin mieheltä että jaksaako kuunnella mun nyhkytystä, kyynelkanavat kun aukesivat jo ennen esipuhetta. Ahmin melkein koko kirjan yhdellä istumalla. Niin moni tunne oli tuttu, lukiessani koin eläväni kaiken Toivon syntymän jälkeen uudelleen. Heidän taipaleensa on täysin erilainen kuin meillä, mutta niin paljon samaa sieltä löytyy. Meidän matka on vatsa alussa ja heillä jo toivottavasti suurimmat vaikeudet takana. Silti huokaisin monta kertaa helpotuksesta itsemme puolesta. Moni varmasti ajattelee että meillä on rankkaa ja kai meillä onkin, nyt vaan eletään niin hetkessä ettei sitä huomaakkaan. Hajoillaan sitten taas joskus, kun padot aukeavat. Toivon kautta on elämääni auennut täysin uusi maailma ja tietoisuus, itse koen että hyvinhän meillä menee, monella menee paljon huonommin ja olen kiitollinen jokaisesta kotona vietetystä hetkestä. Vaikka toisaalta antaisin mitä vain jos saisin vain yönsä valvovan koliikki vauvan ja jos näin olisi niin osaisinpa olla siitä kiitollinen.



Lyhyesti vielä Toivon kuulumisia. Poika on alkanut valvomaan päivällä enemmän, nukkuu yhdet pitemmät unet ja monet lyhyet tirsat.  Yöt menee vieläkin sikeässä unessa, mun taistellessa herätyskellon kanssa. Poika on löytänyt nyrkkinsä ja maiskuttelee niitä äänekkäästi, lelut eivät kyllä ihan vielä mene suuhun kun tippuvat matkalla kädestä. Maitoa ei syö itse lainkaan, flunssa sai syömisen loppumaan ja nyt vaan kakoo kun yritetään. Nyt ollaan muutaman kerran harjoiteltu soseiden syöntiä ja lusikan käyttöä. Ensi viikolla pitäisi mennä katerointiin ja peg-letkun laittoon Helsinkiin. Pöpöjä uhmaten käytiin kaksilla syntymäpäivillä. Oli ihanaa olla liikkeessä koko porukalla. Harvemmin niin, yleensä jos kotoa lähden menen kauppaan Mean ja Toivon kanssa, lääkäriin, neuvolaan tai puheterapiaan jonkinlaisella kokoonpanolla tai sitten lähden harrastukseeni ihan yksinäni.



ps. taas niitä kuvia ei ole tullut räpsittyä, joten kuva nyt ystävän napsimista jo kuukausia sitten

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, nyt oli pakko tulla heittämään kommenttia. Itse aloitin kirjoittamaan blogia kun muutin raskaana ollessa kihlattuni luokse Englantiin, ja olen sinne nyt sitten päivitellyt keskosvauvani tilannetta. Sitä kautta eräs lukija sitten linkkasi tänään tämän sinun blogin ja pitää sanoa kyllä että SUURKIITOS että olet jaksanut näinkin useasti päivittää ja kertoa täsmälleen missä olette ajallaan menneet! Tietysti aloitin lukemaan ihan alusta ja olen tosiaan menossa nyt vasta tässä vuodessa 2011, joten matkaa vielä tähän hetkeen on, mutta eritoten nyt olen jo pystynyt niin samaistumaan noihin kokemiisi tuntemuksiin, itkuihin, pelkoihin.. Vaikka tilanne on ollut eri, niin silti tietyllä tavalla niin sama. Voi että. Näin jälkikäteen suurvoimahali täältä! Kiitos bloggaamisesta, ja kunhan saan nyt yön nukuttua niin aamulla ehdin jatkaa lukemisahmimista ennen sairaalavisiittia vauvani kanssa! :) Ja kävin jo vilkuilemassa jos tuon kirjankin hommaisin.. jossain vaiheessa! Kunnon vertaistukiterapiaa <3 Kiitos.