Juuri nyt tunnen olevani epäonnistunut äitinä. Mietin onko kolme lasta sittenkin liikaa. Kaikkia rakastan, enkä kestään luopuisi. Mea vain reagoi niin voimakkaasti pikkuveljen takia. Tyttö ei edelleenkään syö oikeastaan mitään. Olen koittanut kiristystä, lahjontaa, olla huomioimatta, jäähyä, kiitosta ja mikään ei auta. Välillä neiti piilottaa ruokansa kun silmä välttää ja luulen että on syönyt, kunnes löydän ruoan mitä erilaisemmista paikoista, en kuitenkaan roskiksesta. Viime sairaala reissun jälkeen aloitti taas yökastelunkin. Neiti saa myös hulluja itku kohtauksia ihan mitätömistä asioista. Koitan touhuta neidin kanssa niin paljon kuin pystyn, että saa huomiota, mutta mä olen lopen kyllästynyt leikkimään barbeilla ja petseillä. Voisin piirrellä, askarrella ja pelailla, mutta se ei nyt vaan kiinosta Meaa. Neidillä selvä kaverin puute, mutta mistäs mä sellaisen nyt sille kaivan? Mietin jo välillä jos laittaisis hoitoon puolipäiväiseksi niin saisi ikäistään seuraa. Tautiriski kuitenkin niin suuri, että luovuin ajatuksesta. Onneksi Mona on nyt kavereineen ottanut Mean hienosti mukaan leikkeihinsä.
Toivon pulauttelu on helpottanut, löysää kakkaa tulee vielä noin viisi kertaa päivässä, eli on vähentynyt sekin. Poika kuitenkin kovin räkäinen ja yskii yöllä hirveästi. Jännitän kun mennään torstaina saturaatio kontrolliin, että joudutaanko osastolle. Toivo on selvästi sinisempi, kädet ja jalat varsinkin. Väri vaihtuu myös ihan hetkessä kun itkee. Ennen sai itkeä hetken aikaa ennen kuin väriin tuli suurta muutosta. Tuntuu että leikkaus on tosi ajankohtainen, sen verran on vointi heikentynyt. En vain ymmärrä kuinka päästä tuosta flunssasta eroon ennen leikkaus ajankohtaa. Aikaahan sinne ei ole tullut vielä, mutta ajatuksissa se on päivittäin. Kuinka Toivo siitäkin selviää? Pelottaa nyt jo hirveästi. Siinä mielessä hyvä, että vointi on huonompi, on sitten ehkä jollain tapaa helpompi viedä leikkaukseen kun näkee omin silmin pojan sitä tarvitsevan. Olen nyt iltaisin miettinyt, että koska pääsee nukkunmaan ilman huolta ja murhetta toisesta? Ihan vain onnellisena.
5 kommenttia:
Moi ja terveisiä täältä naapurista:) Halusin sanoa, että olette ajatuksissani. Luin blogisi kerralla kun sen löysin. Meillä on täällä ovi auki jos haluat tulla lasten kanssa vaikka päiväkahveelle.
Tämä on ihan normaali ilmiö,Meaa tuntien,tyttö on tosi huomion kipeä,Nyt kun,Mauno on joka myös tarvii hoitoa,niin Mea on huomannut,että hän ei olekkaan enää se vauva,vaan on toinenkin jota huomioidaan,Ei se ole sitä että olisit huono äiti.Täällä mummulassa on papan syli jossa viihdytään ja ruokakin maistuu,Jaksamista teille ,Uskon että tilanne korjaantuu,kun Maunokin on kotona pidempiä aikoja ja asiat menee omille raiteilleen,Muistakaa..Olen aina sanonut,että tytöt voi aina tulla mummulaan...
Tirriliisa, voidaan vaikka joskus tullakin, naapurissa kun ootte :)
Toivoisin että mean tapauksessa olisi lähinnä kyse vielä iästä, meillä samanikäinen lapsi oikuttelee myös ruokailujen suhteen ja kausiluonteisesti.. Nytkään ei ole mitään suurta huolen aihetta lapsella ja ruoka ei vaan maistu, sekä kaikista ruuista saa tapella että söisi edes vähän. Tarhan kanssa juteltu aiheesta, sielläkin sama touhu monen lapsen kohdalla. Itse olen jo "luovuttanut" asian suhteen, inhottaa kun ruoka pöydästä on muodostunut taistelu-areena, ärräpäät lentää ja ruokahetket venyy..toisinaan ollaan siis toista tuntia ruokapöydässä ja lopulta siitä poistutaan kyynelvirtojen ja ovien paiskomisen johdolla. Ja kun nämä tilanteet vaikuttavat koko perheeseen. Olen päättänyt olla antamatta huomiooni enään ollenkaan siihen miten paljon syödään..eiköhän se nälkäkin taas joskus tule. toivottavasti.
Terveisiä täältä yhden kolmivuotiaan perheestä ;) Täällä tosin ei mitään sellaisia "tekijöitä" kuin teillä, ei sairaalaelämää, eikä pikkusisarusta ja SILTI kolmevuotias on ruokailujen suhteen hankala! Päiväkoti oli ihan pelastus! Poika on reipastunut, oppinut (sielläkin) jo syömään ym. Ja sosiaaliset suhteet, kaverit, taidot olla muiden kanssa kehittyvät...toki teillä vaakakupissa tuo että taudit tarttuvat herkemmin. Paljon punnittavaa, jos asiat olisi yksinkertaisempia niin suosittelisin ehdottomasti päiväkotia! Tulee siinä yksi "taho" lisää tukemaan lapsen kasvua ja kehitystä! Ja itseltä taakka vähenee, kolmevuotias on jo aika vaativa pakkaus. :)
Terkuin E:n äiti ;)
voimia arkeen ♥
Lähetä kommentti