Elossa edelleen

Pitkän tauon jälkeen yritän taas jatkaa kirjoittamista. Yski syy tähän on tuleva leikkaus. Leikkauksen pitäisi olla jo torstaina. Huomenna aamusta suuntamme Helsinkiin esitutkimuksiin. Edelleen skeptisesti epäilen leikkauksen peruuntumista. Yksi aika kun jo peruuntui tältä viikolta. Toivon vointi heikentynyt selkeästi ja toivon voinnin paranevan leikkauksen myötä vaikka tietysti onkin rankkaa taas viedä Toivo leikaukseen. Voinnin huonomisen näkee parhaiten fyysisenä väsymisenä. Päivät ovat täynnä itkua, kun ei jaksa tehdä sitä mitä haluaa. Hengitys on raskasta pienenkin rasituksen jälkeen. Toivo otti jo muutaman askeleen ilman tukea, mutta nyt on kävely harjoitukset loppuneet kokonaan. Syöminen on loppunut myös täysin. Nesteitä menee jonkin verran.

Iloisena yllätyksenä Toivo jaksoi olla ulkona kun lämpötila oli lähellä nollaa. Ensimmäisen kerran Toivo nautti lumesta ja mäenlaskusta. Kun pakkanen taas nousi ei ulkoilu ollut kuin paikallaan istumista ja kitinää. Olemme olleet siis paljon sisällä ja kodin touhut alkavat kyllästyttämään. Toivo innostuukin aina kun pääsee johonkin kylään. Harmi että kyläilytkin ovat olleet vähissä infektion pelossa.Aamuisin Toivo viihtyy pitkään yläkerrassa johon ei oikeastaan päivällä pääse. Siellä kun on tyttöjen leikit levälteen. Toivo melttookin rappujen alapäässä ja huutelee Meaa. Joitain sanoja on ruvennut tulemaan, äitiä ei vaan meinaan kuulua. Toivo on kova tutin syöjä ja huuto tulee jos sen koittaa piilottaa. Leikkauksen jälkään aloitan vieroittamisen. Pitäkööt lohtunsa nyt vielä.

Omat fiilikset ovat yhtä vuoristorataa. Pelkoa ja toivoa. Aaioiden järjestelyä. Tekemisen keksimistä itselle. Kaiken maailman pieniä projekteja jotta saan ajatukset muualle. Tänään tuli kyllä itku kun vein Toivon illalla nukkumaan. Toivottavasti saan tuoda pojan takaisin kotiin, omaan petiin nukkumaan.

Ps. En tiedä yhtään miten nuo kuvat tulevat kun harjoittelen nyt tabletilla postaamista. Laatukin niissä on aika surkea, tässä kun ei ole kauhean hyvä kamera.