Tiedän että siellä moni odottaa kuulumisia. Nyt kun olen yksin Toivon kanssa venyvät illat sairaalassa ja puhti on päivän jälkeen poissa. Kirjoittelen vähän harveksiltaan siksi, koittakaa kestää.
Tiistaina saatiin bakteeri viljelyn tulos ja sieltä löytyi Stafylococci aureus, pahimmasta päästä mitä voi olla. Nyt aloitettiin toinen antibiootti vanhan rinnalle, nitistämään tautia. Maanantain nukutuksessa tehtiin ultra ruokatorven kautta, jossa varmistetiin ettei bakteeri ole tehnyt pesäkettä sydämeen. Ei onneksi ollut. Sunnuntaina crp oli 560, tänään 120 eli suunta on oikeaan päin.
Tiistaina ultrattiin taas vatsaa, kun on kovin piukea ja poika sitä valittelee. Ei kuitenkaan löytynyt nestettä vain pullea suoli. Avitettiin sitten suolta toimimaan ja se vähän pojan oloa helpottikin. Pinkeys vatsassa on silti edelleen.
Vasemman puolen dreeni vuotaa juuresta ja sitä on nyt molempina päivinä käynyt ihmettelemässä kirurgi. Mietittiin jo josko sillekkin puolelle pitäisi laittaa uusi dreeni, mutta keuhkokuvien mukaan ei ole nestettä, joten ei tarvitse nyt ainakaan vielä laittaa. Koska dreenin juuri vuotaa niin todennäköisesti siitä menee myös ilmaa sisäänpäin. Ainakaan vielä tämä ei ole koitunut ongelmaksi Toivon kiinnyttyneiden keuhkojen takia.
Toivo kipuilee edelleen jonkin verran. Kuitenkin vähemmän kuin viikonloppuna. Kivuille on ilmeisesti useampi syy. Välillä kanyylit tuntuvat ilkeilyä, välillä vatsa on kipeä, välillä dreeni painaa huonosti, välillä teipit kiristävät. Usein pyytää itse kipulääkettä ja on sitä onneksi saanut. Äitiä vähän kauhistuttaa kun kivut ovat ohi ja morkun vieroitusoireet alkavat. On sen verran pitkään ollut jo käytössä. Puhti on edelleen kateissa, eikä jaksa istua tai pitää leluja kädessä. Kuitenkin parempaan suuntaan, hyvin hiljaa tosin.
2 kommenttia:
<3 täällä lukemassa...ei ikinä osaa sanoa mitään viisasta. Kuin että olette ajatuksissa ja toivon kaikesta <3 :stäni teille voimia. Toivolle sitä suurinta. Pienen miehen voimaa.
Paljon joutuu pieni kestämään, ja koko perhe myös. Voimia sairaalaelämään ja erityisesti Toivolle!
Marsa
Lähetä kommentti