Pikkuhiljaa uskallan ajatella kotiin menoa ja sitä kuinka kaikki siellä sujuu. Kuinka osaa olla ilman monitoria joka kertoo toisen voinnista, huomaanko jos joku ei ole niin kuin kuuluu. Nytkin tarkkailen hengitystä, onko raskasta, tiheää vai mitä. Hoitajakin sen kyllä hyvin sanoi, kannattaa katsoa naamaa eikä monitoria. Luvuista vaan huomaa, että pikkuhiljaa toivutaan. Pulssi ja hengitystiheys laskussa, eikä pienet hermostumiset saa niitä kohoamaan pilviin.
Löysin tänään tälläisen tekstin jonkun toisen äidin kirjoittamana, aivan ihana. Näin mä haluan uskoa myös Toivolle käyvän.
Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenänipukan.
Pannaan lasi sen päälle, sitten se selviää kylmästä yöstä.
Älä pane, sanoi Muumipeikko.
Se selviää paremmin jos sillä on vähän vaikeuksia.
Tove Jansson
4 kommenttia:
ihana tuo muumienviisaus, toivon samaa kuin sinäkin. Vaikuttaa toki täältä seuraten kokoajan paremmalle, hyviä kuulumisia sieltä suunnalta sitten, vaikkakin varovaisia sellaisia. Ja varmasti taas menee moni asia uuteen järjestykseen, aiheuttaa miettimistä..vaan taas olisi askeleen kotiinpäin <3
t:heidi
ps. et haluaisi muuttaa kommentointiasetuksia niin että valitset sieltä sen ekan vaihtoehdon, oli muistaakseni kokosivun-kommentointi. Kun ei ainakaan mulla onnistu muuten tunnuksilla kommentointi, se on bloggerin yksi asia mikä tökkii :D
Kivoja kuulumisia <3 Hyvältä kuulostaa Toivon toipuminen! Hyökkään heti teitä moikkaamaan, kun tulette Tampereelle ;) On tosi mukava nukkua omassa sängyssä sitten taas. Jos Toivo on 1. osastolla pitkään, niin pyydä peti siihen pinnasängyn viereen. Mulle oli tosi tärkeää saada Vilja kainaloon nukkumaan <3 Ja eihän sitä tiedä vaikka saisitte Murunkin kotiin :´) Varovasti päivä kerrallaan, mutta parempaa toivoen!
no nyt onnistuu :))
Ihania uutisia täällä <3 Onnea, varmasti helpottuu arki kun poika on lähempänä.
T.Annukka
Lähetä kommentti