Vihdoin kotona

38 päivää vietettiin sairaalassa ja tänäänkin vierähti puoli päivää kokeissa, ultrassa ja loppu neuvonnoissa. Nyt ollaan kotisairaalan asiakkaita. Poistuin sairaalasta ison lääke- ja ruiskukasan kanssa, sekä kylmälaukullisen äidinmaitoa. Ja myös tärkein tuli mukaan eli Toivo. Eilen oltiin kotilomalla yön yli ja yökin sujui hyvin, itsellä vain tuo herääminen vähän vaikeaa ja tänään onkin väsyttänyt, ehkä tähän yöheräilyyn taas tottuu yli kahden vuoden tauon jälkeen.

Eilen mentiin vaunuilla ekaluokkalaista vastaan koululle ja saatiin monta kurkistusta vaunuihin ja ihania vauva huutoja. Mona oli niin ylpeää isosiskoa kuin vain voi ja roikkui vaunuissa kiinni koko kotimatkan. Illalla käyttin kylvyssä pesemässä kanyylista tulleet tahrat pois, vielä kylpeminen oli yhtä suurta huutoa, mutta kas kun tänään kylvettiin oli Toivo vain kovin hämmentyneen näköinen. Poika on niin kova hikoilemaan, että voisi kylvettää ainakin kaksi kertaa päivässä. Kohta on varmaan oikea vesipeto.

Tänään Monakin hoiti ja viihdytti veljeä ja valitteli kun hänen tarvitsee olla koko ajan vieressä kun muuten tulee itku. On se rankkaa tuo isosiskona olo. Minä olenkin leikkinyt keittiössä, kun olen laskenut monogenmaidon valmistus kaavaa, keittänyt vettä ja pulloja, tehnyt tilaa kaappiin kaikille tarvikkeille. Lääkeiden mittaaminen ruiskuihin yötä ja aamua varten oli myös oma operaatio, toivottavasti menee kohta rutiinilla. Huomisesta nautin, kun ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään. Saa vaan katsella oman kodin seiniä. (ehkä me myös käydään ulkona touhuamassa)

ihan kuin sisko olisi nukahtunut kesken kaiken :)