12. päivä

Päivän ekalla käynillä olivat juuri aloittelemassa rintalastan sulkemista. Toivo katseli kulmat kurtussa sängyssään. Selvästi tiesi, että taas jotain tapahtuu. Koitin vakuutella, että hyvä näin. Pääset taas etenemään paranemisessa ja sitten kohta äidin ja isän syliin. Itseäkin jännittää. Tuleeko sulkemisen johdosta liikaa painetta, eikä homma enää toimikkaan. Kirurgi vakuutteli, että harvoin joutuvat uudelleen avaamaan. Totesi kylläkin yleistä olevan sulkemisen jälkeen voinnin heikkeneminen. Sinne se pieni oli jätettävä lääkärien kursittavaksi.

Monta hermostunutta vanhempaa odotti vanhempainhuoneessa kutsua lastaan katsomaan. Monella tänään jännä päivä. Vihdoin kutsu tuli, taas voi hengittää vähän vapaammin, kunhan vielä pääsee sängyn vierelle toteamaan kaiken olevan niin kuin pitääkin. Ja niinhän oli. Toivon rintalasta oli saatu hyvin suljettua, eikä mitään ongelmia ollut tullut. Toivon tilassakaan ei suuria muutoksia sulkemisen jälkeen. Poika nukkui sikeässä unessa. Unilääke kun vielä vaikutti. Vielä vähän itse jännittää illan vierailu, mutta vahvassa uskossa kaiken toivon olevan ennallaan. Nyt sitten pikkuhiljaa ruvetaan vieroittelemaan lääkkeistä ja hengityskoneesta.