perjantai 29. heinäkuuta 2011

14. päivä

Toivo tänään 2viikkoa. Onpa aika kulunut nopeasti, vaikka välillä odottavan aika onkin ollut pitkä. Aamusta olin jo paremmalla mielellä (tajusin sen kyllä vasta kun ihana "tuki-ihminen" soitti) sain maito asian vaivaamasta mieltäni. Muutenhan Toivon tila hyvä ja sydän pelaa niin kun kuuluu. Nyt vain ongelmia maidon rasvan kanssa, se ei ole iso murhe. Pahempaakin voisi olla. Yöllä oli saatu lopetettua toinen sydämentukilääke (adrenaliini) ja aamusta oli poistettu kaksi dreeniä, kun eivät tuottaneet enää mitään. Nyt jäljellä enää kaksi. Sydämen ultra oli saatu onnistuun. Kädessä olevat suonet olivat menneet tukkoon ja kanyyli ei enää toimi, eikä oltu saatu laitettua käteen uudestaan. Onneksi kaulasta olevasta kanyylista saadaan vielä näytteet ja laitettua lääkkeet. Tältä se poika nyt näyttää.  Toisessa kuvassa peiton kanssa (näin tytöt näkevät Toivon kun käyvät, joku kun mietti onko tytöille liian pahaa katseltavaa) ja toisessa ilman peittoa.





Toivo nukkui koko päivän, kipulääkettä ja rauhoittavaa oli päivällä annettu toimenpiteiden takia. Illalla jaksoikin sitten olla hereillä. Oli kovin hämmentyneen näköinen, kun juuri oli imetty limaa hengitysteistä. Sitä kun tuppaa kertymään, kun ei itse pysty yskimään sitä pois. Toivo myös puhaltelee isoja sylkikuplia hereillä ollessaan.



Ensi yön aikana koitetaan lopetella hengityskoneen kautta tuleva keuhkorakkuloita laajentava typpi ja rauhoittava , sekä vähennellä morfiinia. Tietysti tämä kaikki ihan sen mukaan kuinka Toivon vointi antaa myöden. Aamuyöstä pitäisi nostaa myös maidonmäärä 15ml:stä huikeaan 20ml:iin, jotta saataisiin suoneen laitettavaa ravintolisää myös vähennettyä. Jos typpi saadaan pois voidaan viikonlopunaikana yrittää siirtyä hengityskoneesta astetta kevyempään vaihtoehtoon (en muista nimeä, mutta ei kuitenkaan happiviikset)



Tänään sängynvierellä pohtiessani annoin Toivolle kaiken oikeuden olla kipeänä, kyllä minäkin olisin jos olisi noin monta johtoa kiinni ja monta tikkiä rinnassa. Kyllä se tästä taas pikkuhiljaa kunhan vähenee nuo johdot ympäriltä, pääsis nyt ees tuosta hengityskoneesta. Valmiiksi jo jännitän morfiinin lopettamista. Poika on vasta kaksi viikkoinen ja makaa sängyssä lepositeissä ja on morfiinikoukussa. Aika rankkaa.

2 kommenttia:

Viljan äiti kirjoitti...

Wau Toivo, mikä pallojen puhaltelija!! Ton rinnalla kalpenee isommatkin jätkät purkkapallojen puhaltelussa ;) Mutta olethan toki jo kaksiviikkoinen! Onnittelut Viljukalta ja muulta porukalta.

Sisarusten on tosi hyvä käydä katsomassa pikkuveljeä osastolla! Lasten mielikuvitus on totuutta kummallisempi ja ainakin meillä rauhottuivat kun näkivät siskon. Lapset ei niin kiinnitä huomiota ympärillä oleviin koneisiin vaan keskittyvät olennaiseen. Me aluksi ajateltiin että jos tulisivat vasta kun tilanne on parempi. Varsinkin meidän Onni kävi levottomaksi. Hoitajat suosittelivat, että tultaisiin yhdessä käymään (rintakehä peitettiin) ja Onni rauhottui heti. Oli pelännyt jotain vielä rajumpaa.

Toivomme Toivolle pieniä edistysaskelia joka päivä ja pikaista vieroitusta mömmöistä! Mammalle voimia!

Ens yönä tämäkin Toivon fani saa nukuttua ;)

Noora

Anonyymi kirjoitti...

Mummulta ja Papalta Toivolle Isot halit ja teille vanhemmille jaksamista.Ihanaa seurata että vaikka edetään pienin askelin kohti parempaan suuntaan,niin se on alku paremmalle.Tytöille terveisiä ja haleja kanssa,Olkaahan reippaita Iso-siskoja Toivolle.Trv Mummu ja Pappa