torstai 22. maaliskuuta 2012

Kotiin

Inr-arvo on ihan pielessä, mutta päästiin silti tänään kotiin. Käydään nyt vain päivittäin verikokeissa ja soitellaan Hesaan päivän lääkeannos. Ensi viikolla mennään taysiin kontrollikäynnille ja katsotaan sitten miten usein käydään verikokeissa. En muista koska olisi ollut ihanempi nähdä näsinneula kuin tänään. Oksentelu on jatkunut, ei kylläkään joka ruoalla tule. Taitaa siis olla sitä Toivolle normaalia oksentelua. Kotona ehdittiin oleen ehkä puolituntia ja Toivo kääntyi innoissaan ekaa kertaa vatsalleen leikkauksen jälkeen. Loppu illan sitten pyörikin pitkin mattoa ja liikkuma alue oli suuri. Toivo oli selvästi myös innoisaan kotiin pääsystä ja kiljahteli ja jutteli paljon enemmän kuin sairaalassa.


Ei uskoisi että poika on alle kaksi viikkoa sitten ollut kuolemaisillaan ja tehty verenkiertoa muuttava avosydänleikkaus. Posti oli kantanut kotiin reissulla epikriisin viime viikon maanantailta. Yöllä saturaatiot pahimmillaan ollut 44%, 7 litran lisähapella ja paikalle on kutsuttu MET-ryhmä (Medical Emergency Team). Tiedä sitten mitä ovat tehneet kun Helsinkiin lähtenyt 70 saturoiden. On niin onnellinen sitkeästä pojastaan, joka taisteli kaikilla voimillaan pysyäkseen meidän luona.

9 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Ihana sisukas jäpikkä :)

Sattumalta löysin tämän blogin, luin yhdeltä istumalta. Aurinkoista kevättä Toivolle ja perheelle koko sydämestä Keski-Suomesta toivottaa Salla

Anonyymi kirjoitti...

Onnea kotiinpääsystä! Ja toivottavasti Inr tasoituu :)


Aurinkoisia kevätpäiviä toivottaa Taina

Piia kirjoitti...

Huippua kun olette päässeet jo kotiin!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana pieni taistelija poika teillä! :) Olen hengessä mukana ja toivon teille kaikkea hyvää ja paljon paljon tsemppauksia!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan tuli (taas kerran)tippa linssiin: Toivo on kyllä oikea taistelija! ja varmasti tuo hurjasti "toivoa" myös muiden samassa tilanteessa kamppailevien ajatuksiin, tää blogi on pakko lukea aina kun kerkeää! Tsemppiä :)
terv.suski

Anonyymi kirjoitti...

Toivo, real surviver! Taustalla oltu hengessä mukana. Itsekin odottelemme tyttärellemme aikaa Helsinkiin jo kolmannen kerran. Tiedän täysin tuon tunteen, kun sieltä oikeasti tullaan kotiin ja niitä arjen pieniä iloja sen jälkeen osaa oikeasti arvostaa. <3 Aurinkoisia päiviä teidän perheelle! -Minna-

Anonyymi kirjoitti...

Toivo on ihana!
Itku on mulla kurkussa, olen niin onnellinen teidän puolesta.

Anna

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa,että kaikki on mennyt Toivolla näin uskomattoman hyvin.Toivolle tsemppiä jatkossakin ja koko perheelle jaksamista,Toivo on taistelija.

NannaN kirjoitti...

Ihania uutisia täällä <3