Rikki, poikki, paskana

kuvaa hyvin viime päivien fiilistä. Muutama päivä sitten iski taas päälle kotiinpaluun jälkeinen ahdistus. Sairaalassa vetää ittensä tiukille ja vaan jaksaa, mutta kun pääsee kotiin ja arki pyörii niin romahtaa. Oon ollut väsynyt, itkuinen ja ärsyyntynyt kaikkeen mahdolliseen. Mikään asia ei meinaa sujua ja sitten kiukuttaa vieläkin enemmän. Jospa jostain sais kiskottua intoa ja virtaa. Lapset rasittaa vaikka toisaalta niistä saa voimaa. Nyt ei oo sitä jaksamista, saati aikaa touhuta niiden kanssa mukavia, josta tulis itsellekin hyvä fiilis. Koitan nyt keräillä itseni kasaan ja nauttia taas rakkauden aikaansaannoksista. Tänään oli jo vähän parempi päivä, kun oli pakko leipoa Mean kanssa huomisia juhlia varten. Hulluna päätin perjantaina että pidetään Mean synttärit jo nyt viikonloppuna. Saan pakotettua itseni touhuamaan juhlia järjestellessä.

Toivon kuulumisia vielä. Selvästi jaksaminen lisääntynyt. Toivo mennä pyörii pitkin olohuonetta määrätietoisesti ja pääsee uusien aarteiden luo, omat lelut ovat ihan tylsiä. Imuri oli aivan mahtava kaveri ja lehti myös. Toivolla erilainen ote leikkiin ja homma on paljon määrätietoisempaa ja yritystä on enemmän. 

Kontrollissa käytiin keskiviikkona ja kardiologi oli oikein tyytyväinen sydäntilanteeseen. Inr testeissä käydään päivittäin ja tänään haettiin vielä illemmalla klexane piikkikin kun arvot oli niin matalat. Pegletku vaihdetaan nappiin ehkä vasta marevan hoidon loputtua. Ravitsemus suunnitelija määräsi vielä lisäravinteeksi Fantomalt jauhetta.

 Soseita harjoitellaan nyt kahdesti päivässä, eikä se kiinnosta yhtään Toivoa. Syömistouhujen kanssa ollaan varmaan 3-4kuisen tasolla, plääh. Sekin tuntunut tänään niin raskaalta vaikka muuten en asiaa hirveästi ajattele. Taistelen vain hiljaista taisteluani Toivon ja lusikan kanssa ja vaivun huomaamattani lähelle luovuttamista. Mä en keksi enää temppuja millä sen suun sais auki, Toivo oppii nopeesti ja tietää mihin jekkuun ei kannata mennä. Tunnetasoani kuvaa ehkä hyvin se, että soseet meinas lentää seinään kun hommasta ei vaan taas kerran tullut mitään.