tiistai 13. maaliskuuta 2012

Rankkoja päiviä

Tosiaan mentiin eilen ihan hoitaja käynnille taysiin; verikokeisiin ja satukkamittauksiin. Saturaatiot oli 50-61 (terveellä sata, Toivon tavoite on 75), siitä keuhkokuvaan ja ultraan. keuhkokuva oli ihan hyvä. Ennen ultraa satukat pahimmillaan 30 ja kiiruusti lisähappeen. Ultrassa näkyvyys huono shunttiin ja keuhkovaltimoihin, mutta ilmeisesti haarassa oleva kaventuma pahentunut ja shunttiin tullut myös kaventumaan. Siirryttiin taysin lastenteholle aloitettiin nesteytys ja klexane piikitys ja otettiin rsv-koe. Toivollahan oli positiivinen rsv testi 1.3. Nyt rsv negatiivinen ja samantien päätettiin että viimestään aamulla siirretään lastenklinikalle sydänosastolle. Happea meni 6l/min, eikä sekään tuntunut auttavan jos ei ollut rauhallinen. Yöllä kardiologi soitti että lähtevät siirtämään jo yöllä (ja tosiaan meidän ihana kardiologi oli Toivoa saattamassa) ja siirsivät teholle koska itkukohtauksissa saturaatiot tippuvat lisähapenkin kanssa 50 kieppeille. Aamulla oli vielä suunnitelma että siirtyy neloselle, mutta sitten päättivätkin leikata jo tänään. Itse päästiin mäkkitalolle ja odotellaan kuulumisia. Kukaan lääkäri ei ole soittanut mitään koko päivänä, hoitaja oli ymmärtänyt että tekevät nyt glennin (onhan se siirtynyt jo kolme kertaa). Jännittää, pelottaa. Viime yö oli ehkä pahin mitä oon kokenut. Toivoa ei keritty ennen leikkausta näkeen. Viimeksi pitänyt sylissä teholla kun odotettiin peti paikkaa, seuraavasta kerrasta sylissä ei mitään tietoa. Eikä sitä viimeistä valokuvaakaan tullut otettua.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ohoh,tulipas äkkiä tämä käänne. Toivon täällä parasta Toivolle ja koko perheelle! Luottakaamme vain nyt lääkäreiden taitoihin ja pieneen sitkeään selviytyjään <3 t. Se toinen äiti kenen vauvalle tuli Peg-letku

Anonyymi kirjoitti...

Toivotaan, että olette jo Toivoa katsomassa! Toivolle voimia leikkauksesta selviämiseen ja voimia myös teille jaksamiseen!

Enkeleitä lähettää Viivi ja Valtteri sekä Piia ja Vesa <3!