13. päivä

Aamulla nukuin pitkään ja odottelin tyttöjen tuloa tänne Vantaalle. En siis lähtenyt vierailulle vaan soittelin sairaalalle puolenpäivän paikkeilla. Yö ja aamu ei ollut mennytkään kauhean hyvin vaan Toivo oli kipuillut yöllä paljon ja oli päätetty laittaa poika kunnon uneen ja antaa lihakset rentouttava lääke. Aamulla sydämen ultrassa oli paljastunut nesteen kertymistä sydämen alueelle ja Toivo sai uuden dreenin kylkeensä, jotta nesteestä päästään eroon. 

rintalasta suljettu, tässä kuvassa ei ole vielä dreeniä kyljessä.

Päivällä sitten vierailulle koko perheen kanssa. Mean ei tarvinnut sanoa kuin yksi sana kiivettyään sängyn viereen niin Toivo avasi silmät ja ihmetteli tyttöjä silmät pyöreinä. Tytötkin olivat paljon rohkeampia kuin viimeksi ja silittelivät veljeä reippaasti päästä. Lääkäri kävi juttelemassa ja kertoi veren kulkeutuvan niin kuin pitääkin ja hapen menevän hyvin kudoksiin. Lääkkeitä pyritään pikkuhiljaa vähentämään ja hengityskonetta säätämään pienemmälle. 

Äidinmaidon rasvat eivät imeydy oikein ja imusuonet erittävät nestettä sydämenalueella. Nyt Toivo saakin erityismaitoa, vaivan pitäisi mennä aikanaan ohi. Sitä kauan siinä menee ei tiedetä. Nestettä ei pitäisi enää tulla lisää, kunhan äidinmaidot saadaan elimistöstä pois. Minä jatkan pumppaamista vaikka motivaatio meni täysin. Mietin josko antaisin tämän aikaisen maidon lahjoitukseen vai pakastetaanko Toivolle.

Kävin vielä myöhemmin yksinäni. Sitten Toivo ei enää ollutkaan niin hyvän tuulinen kuin tyttöjen aikana, vaan selvästi kipeä. Kulmat oli kurtussa, suu välillä alaspäin, välillä äänetöntä itkua huutaen, hengitys tiheää. Hoitaja antaa lisää morfiini. Minä silitän poskea ja vakuutan että kohta helpottaa, jaksa vielä hetki kulta. Sitten on pakko pelkurimaisesti lähteä. Oman lapsen tuska on kamalaa, varsinkin kun et voi ottaa syliin ja heijata, näyttää kuinka paljon oikeasti rakastat.